Hyppää sisältöön

Kiuas aiheuttaa vaaratilanteen tai tulipalon yhä useammin

Tukes
Julkaisuajankohta 3.5.2013 8.13
Tiedote

Kiukaista alkunsa saaneet tulopalot ja vaaratilanteet ovat nelinkertaistuneet kahden viime vuoden aikana. Syy huolestuttavaan kehitykseen johtuu saunojien huolimattomasta tavasta käsitellä kiukaita. Ylivoimaisesti eniten sähköstä alkunsa saaneita tulipaloja ja vaaratilanteita aiheutuu edelleen huolimattomasta lieden käytöstä. Tiedot perustuvat Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tekemään selvitykseen pelastuslaitosten hälytystehtävien syistä.

Selvityksessä käytiin läpi pelastusviranomaisten Pronto-tietokantaan kirjatut rakennuspalon tai -palovaaran aiheuttamat hälytystehtävät, joita tarkastelujakson (3/2012-2/2013) aikana oli noin 5900. Hälytystehtävistä 2590 oli sellaisia, joissa energialähteenä oli sähkö. Aina ei välttämättä ole ollut kyse varsinaisesta syttymisestä.

Aiempiin vuosiin verrattuna huolestuttavinta oli kiukaista johtuvien vaaratilanteiden ja tulipalojen lisääntyminen:  vuonna 2010 pelastuslaitoksilla oli 35 kiukaasta johtuvaa hälytystehtävää, selvityksen tarkastelujakson aikana jo 156.

– Yli puolet näistä tulipaloista ja vaaratilanteista olisi voitu välttää, jos ihmiset eivät jättäisi kiukaiden päälle tavaraa, joka ei sinne kuulu. Esimerkiksi saunan käyttäminen kuivauskaappina aiheuttaa vaaratilanteita, ylitarkastaja Jukka Lepistö Tukesista sanoo.

Saunatila tulee aina tarkistaa ennen kiukaan kytkemistä päälle, etenkin, jos kiuas on kytkettävissä päälle saunatilan ulkopuolelta tai ajastimella. Kerrostaloissa asukkaita ja yhteisten saunojen siivoojia tulee ohjeistaa niin, ettei kiukaan päälle missään tapauksessa lasketa mitään tavaraa, eikä ruokaa valmisteta kiukaan päällä. Saunatilassa ei pidä säilyttää eikä kuivata mitään sinne kuulumatonta. Jos saunaa kuitenkin pidetään varastona, on kiuas kytkettävä luotettavasti pois toiminnasta.

Valvo aina ruuanlaittoa

Liesien huolimaton käyttö aiheuttaa edelleen ylivoimaisesti eniten tulipaloja ja vaaratilanteita. Pelastuslaitoksille tuli tarkastelujakson aikana 1056 liesistä johtuvaa hälytystehtävää. Usein syynä näihin oli valvomaton ruuanlaitto. Myös lapset aiheuttivat vaaratilanteita leikkiessään liesien kytkimillä. Vaaratilanteiden syynä olivat usein myös lemmikkieläimet, jotka tavoitellessaan liedelle jäänyttä ruokaa käänsivät kytkimiä päälle.

Valaisimet aiheuttivat toiseksi eniten eli 233 hälytystehtävää. Suurin osa näistä johtui kiinteästi asennetusta valaisimesta. 75 prosentissa tapauksista syynä oli loisteputken kuristimen kärähtäminen, joka aiheutti savua ja hälytyksen kohteeseen. Lopuissa syy oli tyypillisesti muu tekninen vika.

On myös huomattavaa, että kahdentoista kuukauden tarkastelujaksolla televisioista syttyi vain 11 paloa, ja ilmalämpöpumpuista niiden yleisyydestä huolimatta vain neljä. Kaikki palamaan syttyneet televisiot olivat vanhalla kuvaputkitekniikalla toimivia laitteita.  Pyykin- ja astianpesukoneista johtuvat hälytystehtävät ovat pysyneet viime vuosiin verrattuna suunnilleen samalla tasolla.

Selvityksessä on eritelty tarkasti eri sähkölaitetyyppeihin liittyviä vaaratekijöitä, raportti löytyy Tukesin verkkosivuilta. Tukes on laatinut myös kuluttajille suunnatun esitteen vaaratilanteiden ennaltaehkäisyä varten.

Vuosiyhteenveto

2010

2011

Tutkimus

Muu kone tai laite*

242

252

188

Akut ja lataus

   

29

Hissit

   

9

Keskuspölynimuri

   

10

Liesituuletin

   

19

Valaisin

162

190

233

Kiuas

35

75

156

Sähköverkoston jakokeskus

104

93

128

Pyykinpesukone

108

109

95

Sähköjohdot ja -kaapeloinnit

113

116

83

Mikroaaltouuni

81

73

69

Muu sähköverkoston osa**

87

78

41

Jakorasia

   

13

Sähkölämmitykset

   

13

Tuotantoprosessissa käytetty kone tai laite

143

135

66

Kylmälaite

82

55

64

Lämmityslaite

48

48

60

Astianpesukone

58

50

55

Sähköpistorasia tai -painike

46

38

51

Muu kodinkone***

62

52

7

Leivänpaahdin

   

30

Ilmastointilaite tai ilmanvaihtohormi

30

37

36

Rasvakeitin

   

25

Pyykinkuivauskone

19

11

17

Televisio

32

22

11

Atk-laite

13

13

9

Kahvin- tai vedenkeitin

21

16

9

Ilmalämpöpumppu

   

4

Viljankuivuri

2

2

4

Keskuslämmityskattila

2

3

0

Muu työväline tai laite

33

25

0

Yhteensä (liesien osuus puuttuu)

1523

1493

1534

Liedet

1026

1020

1056

Kaikki yhteensä

2549

2513

2590

* Vuosina 2010 ja 2011 akut ja lataus, hissit, keskuspölynimuri ja liesituuletin kuuluivat luokkaan Muu kone tai laite. Tutkimuksessa nämä on irrotettu omiksi luokikseen

** Vuosina 2010 ja 2011 jakorasiat ja sähkölämmitys kuuluivat luokkaan Muu sähköverkon osa.

*** Vuosina 2010 ja 2011 leivänpaahtimet kuuluivat luokkaan Muu kodinkone.

Lisätietoja:

ylitarkastaja Jukka Lepistö, p. 029 5052 460

sähköposti: [email protected]

 
Sivun alkuun