Hyppää sisältöön

Miksi akku posahtaa?

Tukes
Julkaisuajankohta 5.12.2016 11.02
Tiedote

 

Kännykkä, kaiutin, imuri, pensasleikkuri ja monet muut – kotitalouksista löytyy nykyään helposti kymmenittäin akkukäyttöisiä laitteita.

Litiumioniakkuteknologian kehitys on mahdollistanut akkujen käytön sellaisissa laitteissa, joissa se ei ennen ollut ennen mahdollista. Akut voidaan tehdä kevyemmiksi ja niiden kyky varastoida energiaa on kasvanut.

Akkuja on tullut yhä järeämpiin laitteisiin, kuten ruohonleikkureihin ja sähkösahoihin. Koska akkukäyttöisiä laitteita on paljon, kasvaa myös todennäköisyys sille, että jonkin laitteen akku vioittuu.

 

Ulkoinen vaurio yleisin syy


Palamaan syttyneet kännykät ovat olleet laajasti otsikoissa syksyllä 2016. Yleisin syy puhelimen akun syttymiseen on ulkoinen vaurio. Vaurioituminen ei välttämättä näy käyttäjälle päällepäin, joten laitteen käyttöä jatketaan entiseen malliin posahdukseen asti.

Akku voi vaurioitua, jos laite putoaa tai jos akku puristuu tai vääntyy. Jokin akun kennoista voi vioittua, mikä voi johtaa sisäiseen oikosulkuun ja ylikuumenemiseen, joka mahdollisesti leviää viereisiin kennoihin ja aiheuttaa pahimmillaan akun "räjähtämisen" tai kaasupurkauksen. Akuissa on erilaisia suojamekanismeja, kuten varoventtiili, juuri vikatilanteessa muodostuvan kaasun ulos johtamista varten, mutta aina ne eivät riitä tai toimi.

Akun rikkoutuminen voi johtua myös valmistusvaiheessa sattuneesta virheestä. Yleensä vialliset tuotteet havaitaan tuotantotestauksessa, mutta jotkut pidemmän ajan kuluessa kehittyvät viat voivat päästä testeistä läpi. Litiumioniakkujen valmistuksessa tulee tilojen olla hyvin puhtaat, pöly- tai metallihiukkanen väärässä kohtaa akun sisällä voi aiheuttaa ajan myötä samanlaisen tilanteen kuin ulkoinen vauriokin.

Haastavimpia akuille ovat laitteet, jotka ovat alttiita iskuille ja olosuhteiden muutoksille, kuten lämpötilanvaihteluille tai kosteudelle.

 

Kunnioita akkuasi – tarkkaile sen toimintaa


Käyttäjä ei voi vaikuttaa valmistusvirheisiin, mutta omaan toimintaan voi. Käsittele akkukäyttöistä laitetta huolellisesti ja käytä sitä käyttöohjeen mukaisesti. Ennen kaikkea noudata latausohjeita ja käytä oikeaa laturia.

Akku lämpenee aina jonkin verran ladattaessa. Älä peitä latauksessa olevaa laitetta, koska lämpö ei pääse poistumaan.

Jos akku tuntuu käyttäytyvän oudosti, lämpenee voimakkaasti, pullistuu tai siitä kuuluu jotain ääntä, lopeta laitteen käyttö. Viasta voi kieliä myös se, ettei laite lataudu kunnolla. Litiumioniakulle on ominaista pieni turpoaminen käytön aikana. Akun saavuttaessa elinkaarensa pään turpoaminen voi tulla voimakkaasti esiin.

Akuissa ja latureissa on elektroniikkaa valvomassa latausta, mutta kaikkia riskejä se ei poista.

Vie käytöstä poistettu akku paristojen ja akkujen kierrätyspisteeseen.

 

Valmistaja vastaa sähkölaitteiden turvallisuudesta


Akkujen kuten kaikkien muidenkin sähkölaitteiden turvallisuudesta vastaa valmistaja. Erilaisille akkutyypeille on kansainvälisiä turvallisuusstandardeja, joihin valmistajat ovat sitoutuneet. Valmistajat testaavat ja varmistavat, että akut täyttävät standardien vaatimukset.

Akkuja kuten muitakaan sähkölaitteita ei tarkasteta ennakkoon, vaan tuotteita valvotaan siinä vaiheessa, kun ne ovat myytävänä kaupoissa. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) suuntaa valvontaa tuotteisiin, joiden epäillään olevan vaarallisia tai joista viranomainen on saanut ilmoituksia. Markkinavalvonta on aina jälkikäteistä, riskinarviointiin perustuvaa valvontaa. Sillä pyritään poistamaan myynnistä laitteet, joiden osalta valmistajan, maahantuojan tai myyjän omavalvonta on pettänyt.

Jos myynnissä olevassa tuotteesta löydetään turvallisuusriskejä, Tukes voi määrätä sen poistettavaksi myynnistä. Vakavimmissa tapauksissa myydyt tuotteet voidaan määrätä kerättäväksi pois kuluttajilta, jolloin myyjä pyytää ostajia palauttamaan tuotteen kauppaan.

 

Asiantuntijat: Mika Toivonen ja Seppo Niemi

Teksti ja kuva: Elisa Salste
 
Sivun alkuun