Hyppää sisältöön

Nanomateriaalien turvallisuus tapetilla

Tukes
Julkaisuajankohta 3.4.2017 16.00
Tiedote

 

Tukes järjesti maaliskuun viimeisellä viikolla seminaarin nanomateriaalien turvallisuudesta. Tilaisuudessa esiteltiin EU:n äskettäin päättyneen NANoREG-tutkimushankkeen tuloksia sekä nanomateriaaleihin liittyvää lainsäädäntöä ja sen päivitystarpeita. Ajankohtainen aihe oli houkutellut paikalle 80 kiinnostunutta.

Nanoteknologia on tekniikkaa, jolla valmistetaan rakenteita nanometrin mittakaavassa. Teollisuudessa on suurta kiinnostusta nanohiukkasten käyttöön, koska niillä voi parantaa tuotteiden ominaisuuksia. Kääntöpuolena on nanomateriaalien terveys- ja ympäristöhaittavaikutukset, joista tiedetään vasta vähän.

Eero Haimi (vas.) ja Tommi Vuorinen tulivat seminaariin päivittämään tietonsa nanomateriaaleista.
Eero Haimi (vas.) ja Tommi Vuorinen tulivat seminaariin päivittämään tietonsa nanomateriaaleista.

– Alan suurin haaste on uutuus ja nopeatempoisuus. Joitain partikkeleita on käytetty vuosikymmeniä, mutta sitten siellä on uusia tai modifioituja. Probleema on, että kukaan ei oikein tiedä, mitkä ne riskit ovat, seminaariin saapunut Eero Haimi Aalto-yliopistosta arvioi.

Tommi Vuorinen VTT:ltä on samoilla linjoilla, vaikka näkee nanomateriaaleihin kohdistuvan myös turhia ennakkoluuloja.

– Toistaiseksi ei ole tietoa suuremmasta haitasta, jonka nanomateriaalien käyttäminen olisi aiheuttanut, mutta toki on niin, että todellinen tieto laahaa aina perässä. Vasta pitkän ajan altistus paljastaa riskin. Sitten taas toisaalta, nanopartikkelit suurkaupungin ilmassa ovat varmasti suurempi terveysriski kuin nanomateriaalit, Vuorinen pohtii.

Maarit Vakkalaa Borealis Polymers Oy:stä nanomateriaaleissa pohdituttaa eniten niiden elinkaari.

Maarit Vakkala
Maarit Vakkala pohtii nanomateriaalien elinkaarta.

– Kun muovinkin kierrätyksestä ja loppukäytöstä puhutaan, niin miten kävisi nanomateriaalien kanssa? Miten nano soveltuu tähän? Sitten tietysti huolestuttaa se, mitä nanomateriaalien käyttäminen valmistuksessa tarkoittaa työntekijöiden turvallisuudelle, Vakkala listaa omia kysymyksiään.

EU on pureutunut nanomateriaalien turvallisuuskysymyksiin useiden projektien avulla. NANoREGin tavoitteena oli luoda riskinhallintakeinoja viranomaisten, teollisuuden ja tutkijoiden yhteistyönä. Projektissa kehitettiin "kehys" ja ”työkalupakki” nanomateriaalien riskinarviointiin ja testaukseen. Hankkeen keskeinen teema oli Safe by Design, jolla tarkoitetaan turvallisuustutkimusten huomioimista ja hyödyntämistä jo tuotekehitysvaiheessa.

NANoREGin jälkeen nanomateriaaleja koskeva työ EU:ssa on jatkunut NanoReg 2 - ja ProSafe-ohjelman puitteissa.
 
Sivun alkuun