Hyppää sisältöön

Mistä niitä turhia säädöksiä oikein tulee?

Tukes
Julkaisuajankohta 15.6.2015 17.23
Tiedote

 

Normien purkaminen nousee aika ajoin poliittisen keskustelun aiheeksi. Kansanedustajat ja puolueet ovat koonneet listoja ns. turhista säädöksistä.  Mistä oikein on kysymys?

Hallitusohjelmassa normien purkaminen ja turhien säädösten karsiminen on otettu jälleen esille.  Tavoitteena on säästää miljoonia vähentämällä byrokratiaa ja keventämällä yritysten hallinnollista taakkaa. Sama tavoite oli myös kahdella edellisellä hallituksella, joten normien purkaminen on ilmeisen pitkä ja työläs prosessi.

Mitä tarkoitetaan yritysten hallinnollisella taakalla?

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) selvitysten mukaan yrityksille aiheutuu vuodessa miljardien kustannukset siitä, kun ne hakevat lupia, toimittavat tietoja esimerkiksi verottajalle, raportoivat talousasioista ja noudattavat lakisääteisiä tiedottamisvelvoitteitaan.

Mitä hallinnollisen taakan keventäminen merkitsee yrityksille?

Esimerkiksi yritysten raportointivelvoitteita kevennetään, ilmoitus- ja lupamenettelyjen päällekkäisyyksiä poistetaan ja palveluita sähköistetään.

Miten TEM ja Tukes osallistuvat normien purkuun?

TEM on kerännyt tietoja hallinnonalansa lupa- ja ilmoitusmenettelyistä vastuuvirastoilta. Kyselyn perusteella TEM sai kokoon 150 velvoitetta, joista 42:ta ehdotettiin kevennettäväksi tai poistettavaksi.

Tukes vastasi osaltaan TEMin kyselyyn ja antoi tietoja velvoitteista, joita voidaan keventää tai jotka voidaan poistaa.  Tukes listasi 27 velvoitetta ja ehdotti poistettavaksi niistä kahdeksaa ja kevennettäväksi kymmentä.

Millaisia hallinnollisen taakan kevennyksiä Tukes ehdottaa?

Kevennyksiä olisivat esimerkiksi kuulutusmenettelyjen vähentäminen, ilmoitusrajojen tarkistaminen, lupien voimassaoloaikojen pidentäminen, tutkintomenettelyjen uudistaminen sekä toimintaprosessien kehittäminen mm. sähköistämällä palveluita.

Tukes ehdotti mm. kaivosten lupamenettelyjen kehittämistä siten, että päällekkäisyydet ympäristöluvan kanssa poistetaan. Myös kullankaivuuta ja -huuhdontaa koskevia menettelyjä voisi keventää, kemikaaliturvallisuusluvan ja ympäristöluvan päällekkäisyyksiä poistaa ja kuluttajapalveluiden aloittamiseen liittyvästä ilmoitusvelvollisuudesta voitaisiin  luopua kokonaan.

Mitä hyötyä yhteiskunnalle on normien purkamisesta ja hallinnollisen taakan keventämisestä ?

Yritysten hallinnollisen taakan keventämisellä uskotaan olevan myönteisiä vaikutuksia koko kansantalouteen. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) arvion mukaan taakan keventäminen parantaa yritysten tuottavuutta ja kilpailukykyä sekä kasvattaa bruttokansantuotetta.

Mistä niitä "turhia" säädöksiä oikein tulee?

Suuri osa säädöksistä tulee nykypäivänä EU:sta, ja jäsenmaiden kuuluu saattaa ne kansallisesti voimaan.  Tukesin toimialaan liittyvästä lainsäädännöstä suuri osa perustuu EU-direktiiveihin (esim. painelaitedirektiivi, Seveso-direktiivi).

Norminpurkutalkoissa kartoitetaan aluksi kansallista lainsäädäntöä, mutta myös "turhia" EU-säädöksiä  käydään läpi.  Valtioneuvoston EU-sihteeristö onkin hiljattain käynnistänyt Suomen kannalta ongelmallisten EU-säädösten kartoituksen.

Lisätietoja saa työ- ja elinkeinoministeriön sekä valtioneuvoston verkkosivuilta.

Juttua varten on haastateltu Tukesin asiantuntijoita.

  Teksti: Paula Kuusio
 
Sivun alkuun