Hyppää sisältöön

Älä altista itseäsi tai ympäristöäsi turhille riskeille – käytä vain Tukesin hyväksymiä hyttyskarkotteita ja noudata käyttöohjeita

Mediatiedote
Julkaisuajankohta 9.7.2019 9.27
Tiedote

Hyttysiä vastaan taistellaan kesällä monin keinoin. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, ettei kenenkään turvallisuutta pidä vaarantaa hyttysiä torjuessaan. Turvallisuus varmistetaan siten, että käytetään vain hyväksyttyjä valmisteita ja noudatetaan käyttöohjeita.

Käytä vain Tukesin hyväksymiä hyttyskarkotteita

Hyttyskarkotteet ja -myrkyt ovat biosidivalmisteita. Suomessa saa myydä ja käyttää vain sellaisia biosidivalmisteita, jotka Tukes on hyväksynyt. Ulkomailta ostettujen valmisteiden käyttö Suomessa on lainvastaista, ellei valmiste ole Tukesin hyväksymä. Hyväksytyn valmisteen tunnistaa Tukesin lupanumerosta.

Tullin tehtävänä on valvoa, että hyväksymättömiä biosidivalmisteita ei tuoda Suomeen. Tullin osalta tämä tarkoittaa sekä EU:n ulkopuolelta että toisista EU-maista tuotavien biosidivalmisteiden valvontaa. Tulli pidättää ulkomailta tilatut luvattomat valmisteet ja tällaiset valmisteet on joko palautettava Suomen alueen ulkopuolelle tai hävitettävä täällä maahantuojan toimesta ja kustannuksella.

Hyttyskarkotteita, kuten muitakin biosidivalmisteita, arvioidaan EU-tasolla

Vuonna 2012 voimaantullut biosidiasetus varmistaa, että biosidivalmisteet arvioidaan samoilla kriteereillä kaikissa Euroopan maissa. Kunkin EU-maan myyntivalikoima riippuu siitä, mihin maihin yritykset ovat hakeneet valmisteilleen lupia. Suomen markkinoille on biosidiasetuksen mukaisesti hyväksytty DEET- ja IR3535-tehoaineita sisältävät valmisteet. Muiden tehoaineiden arviointi on EU-tasolla vielä kesken, joten niitä sisältävät valmisteet on hyväksytty Suomessa kemikaalilain mukaisesti. 

Hyväksyttyjen hyttyskarkotteiden on oltava riittävän tehokkaita

Biosidiasetus määrää, että hyväksyttävien valmisteiden on oltava riittävän tehokkaita. Ennen kuin karkote voidaan hyväksyä,  pitää yrityksen esittää pätevät koetulokset väittämiensä tueksi. Jos valmiste lupaa suojan viideksi tunniksi, yksikään hyttynen ei kokeessa saa pistää tuon viiden tunnin aikana.

Käytä hyttyskarkotteita käyttöohjeiden mukaisesti

Hyttyskarkotteiden  on oltava turvallisia niin ihmisille kuin ympäristöllekin. Lupakäsittelyn yhteydessä Tukes arvioi valmisteiden käytöstä aiheutuvat riskit ja määrittelee turvalliset käyttötavat. Ohjeet turvalliseen käyttöön kirjataan tarkasti käyttöohjeisiin. Käyttöohjeiden takana on valtava määrä tutkimuksia ja asiantuntemusta. Biosidivalmisteiden käyttö on turvallista vain käyttöohjeita noudattamalla, minkä vuoksi on erittäin tärkeää aina lukea ja noudattaa käyttöohjeita. Hyttyskarkotteista  kannattaa esimerkiksi tarkistaa, minkä ikäisille lapsille sitä voi käyttää ja kuinka monta kertaa päivässä.

Ulkokäyttöön tarkoitettujen hyttysmyrkkyjen käyttö sisätiloissa on vaarallista

Höyrystettävät hyttysmyrkyt ovat myrkkyjä, eivät karkotteita. Niiden tehtävä on tappaa liian lähelle eksyvät hyttyset. Myrkyt ovat haitallisia hyönteisten lisäksi myös ihmisille ja ympäristölle. Ulkokäyttöön hyväksytyt valmisteet eivät ole turvallisia sisäkäytössä, jossa ilma ei vaihdu ja hengitettävät määrät nousevat moninkertaisiksi ulkokäyttöön verrattuna. Höyryjen ja savujen hengittämistä tulee ulkonakin välttää ja lisäksi joidenkin valmisteiden käyttöä tulee välttää pienten lasten ja raskaana olevien naisten lähettyvillä.

Kemikaaleista saa luotettavaa tietoa Tukesin verkkosivuilta

Lisätietoja hyttyskarkotteista ja muista biosidivalmisteista on Tukesin verkkosivuilla. Kannattaa myös tutustua Luulot pois kemikaaleista -kampanjaan, jonka sivuilla käsitellään kesällä käytettäviä kemikaaleja, kuten hyttyskarkotteita. Suomessa hyväksytyt biosidivalmisteet löytyvät Tukesin rekisteristä.

Lisätietoja:

Tukes:

Ylitarkastaja Elina Rydman, p. 029 5052 020,
Ryhmäpäällikkö Paula Haapasola, p. 029 5052 077
[email protected]

Tulli:

Tulliylitarkastaja Jarkko Keskinen, p. 358 40 332 2570, [email protected]

 
Sivun alkuun