Naapuriin suunnitellaan kaivosta, miten voin vaikuttaa?

Kuulin, että lähialueelle on tehty varausilmoitus. Mitä se tarkoittaa? Tuleeko naapuriin nyt kaivos?

Varausilmoituksen tehnyt yritys on aikeissa hakea Tukesilta malminetsintälupaa. Varausilmoitus käynnistää enintään 2 vuoden ajanjakson, jonka aikana yritys selvittää, olisiko alueella mahdollisuuksia malminetsinnän aloittamiseen.

Varauksen tai malminetsinnän aikana kaivosta ei perusteta. Mahdollinen kaivos tarvitsee useita lupia eri viranomaisilta.

Malminetsintälupa ei ole kaivoslupa

Varausalue on usein laaja, koska yritys ei tiedä, missä mahdollinen malmiesiintymä sijaitsee. Merkittävä osa varauksista ei johda malminetsintään.

Malminetsinnän tarkoitus on kaivosmineraaleja sisältävän esiintymän paikallistaminen ja tarkempi tutkiminen geologisten, geofysikaalisten ja geokemiallisten tutkimusmenetelmien avulla. Esiintymä tarkoittaa kallioperässä olevaa kaivosmineraalien rikastumaa, jolla on taloudellista arvoa kaivostoiminnan kohteena.

Käytännössä malminetsintää tekevä yritys ottaa maa- tai kallioperästä näytteitä esim. koekairauksella, jotta yritys voi selvittää mahdollisen esiintymän laadun ja koon.

Malminetsintälupa ei oikeuta esiintymän hyödyntämiseen, mutta malminetsintälupa antaa luvanhaltijalle etuoikeuden kaivoslupaan. Kaivoslupa antaa oikeuden esiintymän hyödyntämiseen, mutta esiintymää ei voi hyödyntää ilman ympäristöviranomaisen myöntämää ympäristö- ja vesitalouslupaa.

Suomessa oli vuonna 2019 toiminnassa 44 kaivosta. Nämä on perustettu aiempien kaivoslakien perusteella. Tukesin karkea asiantuntija-arvio on, että noin yksi tuhannesta malminetsintähankkeesta voi johtaa kaivokseen. Aikaa kaivoksen perustamiseen kuluu käytännössä 15–25 vuotta siitä, kun on löydetty merkittävät viitteet taloudellisesti hyödynnettävästä malmiesiintymästä. 

Tukes ratkaisee luvat kaivoslain perusteella

Tukes toimii kaivoslain mukaan ja huomioi eri tahojen yksilöidyt vaatimukset eli muistutukset, mielipiteet ja ratkaistavaan asiaan liittyvän lainsäädännön. Tukes toimii hallinnon oikeusperiaatteiden mukaan.

Kaivoksiin liittyvät lupavaiheet Tukesissa ovat:

1. Varaus. Voimassa maksimissaan kaksi vuotta. Varaus tarkoittaa varauksen tehneelle yritykselle etuoikeutta valmistella malminetsintälupaa. Varaus ei vielä oikeuta tutkimustoimintaan alueella.

2. Malminetsintälupa. Lupa yleensä oikeuttaa tekemään tutkimuskairauksia alueella. Lupahakemuksen käsittelyssä Tukes pyytää lausunnot:

  • kunnalta
  • ELY-keskukselta luonnonsuojelun osalta
  • alueelliselta vastuumuseolta
  • paliskunnalta poronhoitoalueella toimittaessa
  • saamelaiskäräjiltä saamelaisten kotiseutualueella toimittaessa
  • kaikilta asiaan liittyviltä viranomaisilta

Ennen lupa-asian ratkaisua Tukes kuulee suunnitellun lupa-alueen maanomistajia, jotta he voivat esittää lupa-asiaan muistutuksia.

3. Kaivoslupa. Lupa antaa yritykselle oikeuden esiintymän hyödyntämiseen. Lupaa varten pyydetään lausunnot pääsääntöisesti: 

  • kunnalta
  • ELY-keskukselta
  • maakunnanliitolta
  • Museovirastolta
  • Säteilyturvakeskukselta

Lisäksi:

  • Metsähallitukselta (kun kaivosta suunnitellaan valtion maalle)
  • Luonnonvarakeskukselta (Luke)
  • Kainuun ELY-keskukselta (padot)
  • Paliskuntain yhdistykseltä ja paliskunnalta poronhoitoalueella toimittaessa

Ennen lupa-asian ratkaisua Tukes kuulee suunnitellun lupa-alueen maanomistajia ja naapureita, jotta he voivat esittää lupa-asiaan muistutuksia.

Näin voit vaikuttaa kaivoshankkeen eri vaiheissa

Voit tuoda näkemyksiäsi esiin eri vaiheissa, kun viranomaiset käsittelevät hanketta. Vaiheisiin sisältyy muun muassa malminetsintälupahakemuksen käsittely, ympäristövaikutusten arviointi ja kaivoksen tarvitsemien useiden lupien käsittely.

Vaikutusmahdollisuudet malminetsintälupahakemuksen käsittelyssä

Tukesin sivuilta löytyy kaivosrekisterin karttapalvelu. Tähän karttaan päivitetään kahden viikon välein muun muassa uudet malminetsintään ja kaivostoimintaan liittyvät hakemukset. 

Tukesin verkkosivuilta löytyy tieto kaikista hakemuksista, jotka ovat kuulemisvaiheessa. Tällöin hakemuksiin liittyvä aineisto on myös verkossa nähtävissä. Kuulemisvaiheessa voit esittää mielipiteitä ja muistutuksia, jotka liittyvät hankkeeseen ja hakemuksessa esitettyihin tietoihin. Tukesin sivulta löytyvät myös hakemuksia koskevat päätökset. Päätösten yhteydessä on aina ohjeet muutoksenhakua varten.

Malminetsintä edellyttää yleensä vain kaivosviranomaisen eli Tukesin lupaa, joten malminetsintään voit vaikuttaa hakemuksen kuulemisvaiheessa.

Kaivosten ympäristövaikutukset arvioidaan suunnitteluvaiheessa

Kansalaisena voit tuoda mielipiteitäsi esiin ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä (YVA). Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn avulla pyritään tunnistamaan kaivoshankkeen ympäristövaikutukset ja vähentämään tai kokonaan estämään nämä. Hanketta suunnitteleva taho huolehtii tarvittavien ympäristöselvitysten tekemisestä ja kustannuksista. Menettelyä ohjaa ja valvoo aina yhteysviranomaisena toimiva ELY-keskus.

YVAssa hankkeen vaikutukset arvioidaan jo suunnittelun yhteydessä, siis ennen päätöksentekoa. YVAn tulokset on otettava huomioon kaivoksen lupaharkinnassa. YVA ei ole lupa, eikä YVA-menettely tarkoita sitä, että hanke tulee automaattisesti myöhemmin saamaan toimintaan tarvittavat luvat. 

Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut oppaan kaivoshankkeiden YVA-menettelystä

Kaivoshankkeen eri luvilla on omat kuulemisvaiheensa 

Kaivoshankkeet edellyttävät useita eri lupia eri viranomaisilta. Niissä kaikissa on tiedottamis- ja kuulemismenettelyt, ja ne tarjoavat kansalaisille vaikuttamismahdollisuuksia hankkeen eri vaiheissa.

Tukesin myöntämien kaivoslupien lisäksi yritys tarvitsee monta muuta lupaa, jotta kaivos käynnistyy. Tärkeimpänä niistä Aluehallintovirasto myöntää kaivokselle ympäristö- ja vesitalousluvan.

Vaikuta maankäyttöön kunnassasi

Kunta vastaa maankäytön suunnittelusta, ja kaivostoiminta edellyttää yleensä kaavaratkaisuja. Kaavoitusmenettelyyn liittyy kuulemis- ja osallistamisprosessit, joissa kansalaisten toivotaan ja odotetaan tuovat maankäyttöön liittyviä näkemyksiä ja kantoja valmistelun ja päätöksenteon tueksi.
 

Varaus- ja malminetsintäalueiden muutokset kartalla 2011-2020

Näin yritysten tekemien varausalueiden laajuus on vaihdellut vuosina 2011-2020:

https://youtu.be/wBdEWhbv8Pk

Malminetsintäluvat Pohjois-Suomessa vuosina 2011-2020:

https://youtu.be/TnrIpIRwmII

Malminetsintäluvat Etelä-Suomessa vuosina 2011-2020:

https://youtu.be/P0YNG6HI9z4