Blogi: Hurahtaneet mummut, olkaa tarkkoina ostoksilla!

30.10.2020 9.25

Viime aikoina olen huomannut surffailevani yhä useammin vauvan vaatteita tai leluja myyvien nettikauppojen sivuilla. Kauppareissulla ostoskärryt kaartavat kuin itsestään yhä useammin leluhyllyjen kautta ja mukaan tarttuu milloin mitäkin kaunista tai kivaa. Nettikaupan kullanväriset pikkukengät ovat ostoslistalla.

Vaikka me tulevat ja nykyiset mummut taidamme hieman hurahtaa ja olla hieman hölmöjäkin suurissa ilon ja rakkauden tunnemyrskyissä, kannattaa kuitenkin olla tarkkana tavarataivaassa surffaillessa. 

Nettikaupassa ostajan vastuu turvallisuudesta korostuu

Suomessa viranomaiset eivät tarkasta ennakolta kivijalka- tai verkkokaupoissa myytäviä leluja tai muitakaan tuotteita. Valmistajan tehtävä on huolehtia, että tuote on turvallisuusvaatimusten mukainen. Viranomaiset tekevät valvontaa pistokokeilla. EU:n ulkopuolisiin verkkokauppoihin viranomaisen toimivalta ei riitä.

EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista teet ostoksia omalla vastuulla. Eli jos ostat tuotteita EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista, vastaat itse siitä, että tilaamasi tuote täyttää vaatimukset. Ole siis valppaana ennen kaikkea, jos teet ostoksia netissä.

Meidän hurahtaneiden mummujen ja pappojenkin on siis pidettävä pää kylmänä, mutta sydän lämpimänä ja tunnettava perusperiaatteet turvallisten tuotteiden ostamisesta. Haluammehan pikkuisille vain sitä parasta.

Näillä vinkeillä teet pienille perheenjäsenille turvallisia nettiostoksia

  • Nettiostoksille on hyvä suunnata tunnetuille ja luotetuille sivustoille.
  • Muista, että sellainen tarjous, joka tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, tuskin on totta.
  • Kannattaa käydä myös tukes.fi-sivulla katsomassa, millaisiin turvallisuusseikkoihin leluissa tai muissa lasten tuotteissa kannattaa kiinnittää huomiota  tai millaisia tuotteita on turvallisuussyistä poistettu markkinoilta Suomessa  ja muissa EU-maissa
  • Kun hankit leluja, lastenvaatteita tai -tarvikkeita, kiinnitä huomiota nettisivuilla niistä annettuihin tietoihin. Onko tuotteista esimerkiksi annettu tietoja käytetyistä materiaaleista? Monille tuotteille kuten leluille edellytetään CE-merkintää. Se on valmistajan ilmoitus siitä, että lelu täyttää turvallisuusvaatimukset. Leluissa on ilmoitettava myös ikärajat sekä tarpeelliset varoitukset ja käyttöohjeet suomeksi ja ruotsiksi sekä tieto valmistajasta sekä maahantuojasta tai jakelijasta. Ikävaroitukset leluissa ovat turvallisuuden takia.
  • Tarkasta myös, onko tuotteelle palautusmahdollisuus. 
  • Kun paketti sitten saapuu, suosittelen varmistamaan, että lelu on riittävän kestävä leikkeihin ja ettei pienelle lapselle tarkoitetussa lelussa ole irtoavia osia, vaatteiden napit on ommeltu hyvin kiinni eikä vaatteissa ole kuristumisvaaraa aiheuttavia naruja tai nyörejä. 
  • Laajassa tavaratarjonnassa kannattaa siis olla huolellinen ostaja.

Iloa ja malttia!

Hurahtaneen mutta viisaan mummun on siis otettava järki käteen ja perehdyttävä hieman paremmin tuotteisiin ja niitä koskeviin tietoihin. Ehkä kannattaa myös miettiä, tarvitseeko suvun tuleva pienokainen heti kaikkea ihanaa, ainakaan 62-senttisiä housuja kaikissa eri väreissä ja kuvioissa. Ei ehkä myöskään ollut kaikkein järkevintä ajaa Tampereelta Hollolaan ostamaan sitä patjaa. Polkuautonkin ehtisi hankkia sitten kun bebé on sen ikäinen, että polkuautoilu onnistuu turvallisesti.

Haluankin toivottaa kaikille tuleville tai tuoreille mummuille (ja papoillekin) iloa ja malttia, kun uusi pieni käärö pullahtaa sukuun!

Tuiri Kerttula, @TKerttula

Johtaja

Tuoteyksikkö