Hyppää sisältöön

Nestekaasulämmittimiä hankittu poikkeuksellisen paljon lisälämmittimiksi - Tukes ja SPEK muistuttavat laitteiden huollosta ja oikeasta käytöstä palo- ja häkävaaran välttämiseksi 

Mediatiedote
Julkaisuajankohta 15.9.2022 8.15
Tiedote

Suomalaiset varautuvat tulevaan talveen ja korkeisiin sähkön hintoihin hankkimalla lisälämmittimiä ja ottamalla käyttöön vanhoja lämmityslaitteita. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK muistuttavat, että vanhojen huoltamattomien kaasulaitteiden käyttöön liittyy turvallisuusriskejä, kuten palo- ja häkävaara. Vaaran välttämiseksi kaasulaitteet kannattaa huoltaa ennen käyttöönottoa. Kaasulaitetta hankittaessa on hyvä muistaa, että ulkokäyttöön tarkoitettuja laitteita ei saa käyttää sisätiloissa. 

Kaasulaitteen hankinnassa on huomioitava, että hankittava laite on aiottuun käyttötarkoitukseen sopiva. Markkinoilla on tarjolla useita erilaisia kaasulämmittimiä, joista osa on suunniteltu sisätilojen lisälämmittimiksi ja osa vain ulkokäyttöön. Ulkokäyttöön suunniteltua laitetta ei saa käyttää sisätiloissa. Lämmitintä hankkiessa on myös hyvä tiedostaa tila, johon lämmitintä aiotaan käyttää. Moni kaasulämmitin kuluttaa paljon happea, joten niiden käyttö liian pienissä tiloissa voi aiheuttaa vaaratilanteita.

– Suomessa saa myydä vain kaasulaitteita, jotka on suunniteltu Suomen käyttöolosuhteisiin. Suomessa käytettävä kaasulaite on suunniteltu toimimaan turvallisesti 30 millibaarin paineella. Ulkomailla myytävät kaasulaitteet on usein suunniteltu toimimaan eri paineella ja toisenlaisissa käyttöolosuhteissa, eikä niiden käyttäminen Suomessa ole välttämättä turvallista, sanoo ylitarkastaja Jyri Pekkanen Tukesista. 

– Suomessa saa myydä vain kaasulaitteita, joissa on CE-merkintä ja laiteluokkamerkintä I2H, I3B/P tai II2H3B/P. Varmista, että laitteen mukana tulee käyttö-, huolto- ja asennusohjeet. Ennen laitteen käyttöönottoa ohjeet tulee lukea tarkasti ja laitetta saa käyttää vain käyttöohjeissa kuvatulla tavalla, Pekkanen jatkaa. 

Muista huoltaa kaasulaite ennen käyttöönottoa

Jos otat käyttöön varastossa säilytetyn kaasulaitteen, on tärkeää huoltaa laite kunnolla. Laitteen huoltoon kuuluu puhtauden, asennustiiveyden ja letkun kunnon tarkastus. Lisätietoa kaasulaitteiden huollosta löytyy Tukesin verkkosivuilta.

Rikkinäisiä kaasulaitteita ei saa korjata itse. Jos laitteessa on vikaa, tai siitä on jokin osa rikki, vie laite valtuutettuun kaasuasennusliikkeeseen korjattavaksi. Hyväksytyt asennusliikkeet löytyvät Tukesin verkkosivuilta.

– Pitkään huoltamatta ollut tai likainen lämmitin saattaa palaa epäpuhtaasti. Epäpuhdas palaminen voi tuottaa vaarallisia määriä hiilimonoksidia eli häkää. Häkä on hajutonta, mautonta ja näkymätöntä, ja jo pieni määrä häkää voi aiheuttaa vakavia oireita tai jopa kuoleman, varoittaa Tukesin tarkastaja Jere Heikkinen.

Jos laitteesta pääsee vuotamaan kaasua, aiheutuu merkittävä palo- ja räjähdysvaara. 

Käytä kaasulaitteita käyttöohjeiden mukaisesti ja vain niissä tiloissa, joihin laite on tarkoitettu

Kaasulaitteet on suunniteltu toimimaan turvallisesti vain tietyissä olosuhteissa. Esimerkiksi kaasuliettä ei saa käyttää tilojen lämmittämiseen, sillä se kuluttaa happea sisäilmasta. Myöskään terassilämmittimiä ei saa käyttää sisätilojen lämmittämiseen, sillä niitä ei ole suunniteltu turvallisesti käytettäväksi sisällä.

–  Ulkokäyttöön suunnitellut laitteet eivät sovellu käytettäväksi sisätiloissa, sillä niistä saattaa vapautua sellaisia määriä häkää, joka aiheuttaa sisätiloissa vaaran. Ulkokäytön laitteissa ei myöskään välttämättä ole mekanismia, joka katkaisee kaasun syötön liekin sammuessa. Sisäkäyttöön tarkoitetuissa laitteissa tällainen mekanismi on pakollinen, sanoo Jere Heikkinen. 

Usein kaasukäyttöiset sisätilalämmittimet on suunniteltu väliaikaisesti käytettäviksi lisälämmittimiksi, eikä niitä saa käyttää pitkiä aikoja kerrallaan. Laitteiden käyttöohjeissa mainitaan pienin sallittu käyttötila. Palaessaan lämmitin kuluttaa happea tilasta, joten laitteen käyttö liian pienessä huoneessa saattaa johtaa happitason laskuun vaaralliselle tasolle.

Kaasulämmittimiä ei myöskään tule käyttää nukkumisen aikana, sillä mahdollinen vikatilanne aiheuttaa vakavan tulipalo- ja häkämyrkytysvaaran. 

Varaudu myös vikatilanteisiin

Kaasulaitteet voivat vikaantua aikojen kuluessa.  Siihen on hyvä varautua esimerkiksi hankkimalla häkävaroitin.

–  Vikaantuessaan kaasulämmitin voi tuottaa vaarallisia määriä häkää. Koska ihminen ei voi aisteillaan tunnistaa häkää, häkävaroitin on ehdottoman hyvä lisävaruste kaasulämmittimen kaveriksi. Markkinoilta löytyy myös kaasuvaroittimia, jotka reagoivat, jos tilaan pääsee nestekaasua vuotavan liitoksen tai letkun kautta, vanhempi asiantuntija Ilpo Leino SPEKistä neuvoo. 

Kiinnitä huomiota häkävaroittimen sijoittamiseen, sillä hiilimonoksidi on vain hiukan ilmaa kevyempää eikä välttämättä nouse suoraan kattoon esimerkiksi ilmavirtausten mukana. Häkäkaasun lämpötila vaikuttaa sen nousunopeuteen; lämmin kaasu nousee viileää nopeammin.

Näin sijoitat häkävaroittimen

  • Sijoita varoitin huonetilaan, jossa kaasulämmitin sijaitsee.
  • Varmista, että häkävaroittimen hälytysääni kuuluu tiloihin, joissa oleskellaan.
  • Jos sijoitat varoittimen kattoon, sijoita se vähintään 300 mm etäisyydelle seinistä.
  • Jos kyseessä on palovaroittimen ja häkävaroittimen yhdistelmä, asenna varoitin kattoon.
  • Huomioi, että seinään asennetun varoittimen pitää olla vähintään 150 mm etäisyydellä katosta, koska seinän ja katon kulmauksessa ilma voi jäädä seisomaan.

Häkävaroitin tulee uusia valmistajan ohjeen mukaisesti 5–10 vuoden välein. Valmistajan suosittelema laitteen käyttöikä käy ilmi tuotteesta ja sen käyttöohjeesta.

Lisätietoja medialle:

ylitarkastaja Jyri Pekkanen, p. +358 295 052 027, [email protected]
tarkastaja Jere Heikkinen, p. +358 295 052 108, [email protected] 
vanhempi asiantuntija Ilpo Leino, p +358 45 657 7290, [email protected] 
 

 
Sivun alkuun