Yli 2200 tuotetta pois myynnistä Euroopassa Safety Gate -järjestelmän avulla
Eurooppalaiseen vaarallisten tuotteiden hälytysjärjestelmään (Safety Gate) ilmoitettiin viime vuonna 2257 vaaralliseksi todettua tuotetta. Tietoja vaarallisista tuotteista on kerätty jo useita vuosia ja järjestelmä toimii oivallisena työkaluna niin viranomaisille, kuluttajille kuin yritysten sisäänostajillekin.
Euroopan komission tänään 5.4.2019 julkaisemien tilastojen mukaan vaarallisten tuotteiden hälytysjärjestelmään tehtiin viime vuonna 2257 ilmoitusta vaaralliseksi todetuista tuotteista. Eniten ilmoituksia tehtiin leluista, moottoriajoneuvoista sekä vaatteista ja asusteista. Useimmiten vaara liittyi tuotteessa oleviin kemikaaleihin tai tuotteen aiheuttamaan loukkaantumis-, tukehtumis-, sähköisku- tai tulipalovaaraan. Suomi teki viime vuonna järjestelmään 128 ilmoitusta.
– Vaaralliseksi todettujen tuotteiden lukumäärä ei kuitenkaan kerro suoraan markkinoiden tilanteesta, koska valvontaa tehdään riskiperusteisesti. Järjestelmää käytetään jäsenmaissa aktiivisesti, koska se lisää osaltaan markkinavalvonnan vaikuttavuutta. On aivan eri asia poistaa tuote pelkästään yhden jäsenmaan markkinoilta kuin ulottaa toimenpiteet laajemmin Eurooppaan, Tukesin ylitarkastaja Jenni Mutka kertoo.
Hälytysjärjestelmän avulla valtiot välittävät toisilleen ja Euroopan komissiolle tietoa vaaralliseksi todetuista tuotteista. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimii yhtenä kansallisista viranomaisista sekä koordinoi toimintaa Suomessa.
Verkkokaupan kasvu näkyy ilmoituksissa
Verkkokaupan kasvanut rooli näkyy EU-komission ja verkkokauppa-alustojen yhteistyönä. EU:n komissio solmi kesällä 2018 Product Safety Pledge -nimisen sitoumuksen neljän suuren verkkokauppa-alustan (Alibaba, Amazon, eBay ja Rakuten France) kanssa. Myöhemmin mukaan liittyi myös Wish. Suomi käytti ensimmäisten joukossa Pledgeä syksyllä toteutetussa Omalla vastuulla-nimisessä verkkokauppojen valvontaprojektissa ja verkkokauppa-alustat poistivat vaarallisiksi todetut tuotteet valikoimastaan.
Komissio tekee laajasti yhteistyötä tietojen vaihtamiseksi vaarallisista tuotteista. Viimeisimpänä marraskuussa 2018 komissio allekirjoitti sopimuksen Kanadan kanssa. Tällainen yhteistyö parantaa hälytysjärjestelmän tehokkuutta ja tehostaa vaarallisten tuotteiden poistamista markkinoilta.
Verkkokaupasta hankittujen tuotteiden lisäksi myös uutuustuotteet näkyvät järjestelmässä. Esimerkiksi leikkilimoista ja squishy-leluista tehtiin molemmista noin 20 ilmoitusta. Leikkilimoissa, slimeissa, vaara liittyy raaka-aineena joskus käytettäviin boorihappoon ja booraksiin, jotka ovat lisääntymiselle vaarallisia kemikaaleja. Limaleikeissä lasten iho on kosketuksissa kemikaaliin pitkiäkin aikoja, kun limaa käsitellään.
Hyödyksi myös yrityksille
Hälytysjärjestelmään on kertynyt 15 vuoden aikana jo yli 25 000 ilmoitusta. Laajasta tietopankista on apua viranomaisille, mutta myös kuluttajille ja yrityksille.
Yrityksen sisäänostajan kannattaa tarkistaa järjestelmästä, onko tuote esimerkiksi poistettu toisessa maassa markkinoilta turvallisuuspuutteiden vuoksi. Lisäksi maahantuojat voivat tunnistaa tuoteryhmiin liittyviä keskeisiä vaaratekijöitä, jolloin niihin voi kiinnittää huomiota jo ennen tuotteiden hankkimista.
– Järjestelmässä julkaistavien ilmoitusten viikkoyhteenvedon voi tilata myös omaan sähköpostiin ja tuunata sen kattamaan vain tietyt tuoteryhmät, Mutka vinkkaa.
Lisätietoja:
Ylitarkastaja Reija Sironen, p. 029 5052 016, ylitarkastaja Jenni Mutka, p. 029 5052 077, [email protected] (ma 8.4. eteenpäin)
Liitteet:
EU:n komission 2018 vuosiraportti ja tilastot vaarallisista tuotteista
Vaarallisten tuotteiden viikkoyhteenvedot
Viikkoyhteenvedon tilaaminen omaan sähköpostiin
Product Safety Pledge -uutinen
Tukesin tiedote: Älä anna lapsesi ostaa vaarallisia kemikaaleja limaleikkeihin