Hyppää sisältöön

Tarkastuslaitokset tarkastivat viime vuonna 120 000 kohdetta – eniten korjattavaa turvallisuuden kannalta tärkeiden laitteiden kunnossapidossa

Mediatiedote
Julkaisuajankohta 31.5.2022 8.40
Tiedote

Vuonna 2021 Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) hyväksymät tarkastuslaitokset tekivät lakisääteisiä tarkastuksia yhtä paljon kuin aikaisempinakin vuosina huolimatta koronapandemian jatkumisesta. Tarkastusten määrä oli noin 120 000 ja tarkastuskohteita olivat mm. hissit, sähkölaitteistot, palonilmaisu- ja sammutuslaitteistot, painelaitteet, kauppojen vaa´at sekä huoltoasemien jakelumittarit. Tarkastuksilla havaittiin puutteita huolto-ohjelmien noudattamisessa ja testauksissa sekä huollon laadussa. 

Huollon ja kunnossapidon puutteet toistuvat useilla Tukesin valvomilla toimialoilla 

– Valitettavan useilla Tukesin valvomilla toimialoilla on puutteita huollossa ja kunnossapidossa.  Huolto- ja kunnossapito-ohjelmien noudattamisella on tärkeä merkitys turvallisuuden kannalta kriittisten laitteiden ja järjestelmien käytölle sekä henkilö- ja paloturvallisuudelle, sanoo Tukesin ylitarkastaja Janne Kotiranta.

– Yritysjohdon on syytä varmistua, että turvallisuuden kannalta tärkeiden laitteiden ja järjestelmien huoltamiseen on osoitettu riittävät resurssit ja että tarkastuksissa havaitut puutteet korjataan ripeästi, Kotiranta jatkaa.  

Hissien huolto- ja kunnossapitotoiminnassa puutteita 

Tarkastuslaitokset tekivät hisseille yhteensä 28 670 määräaikaistarkastusta. Hisseille tehdään määräaikaistarkastus kahden vuoden välein. Määräaikaistarkastuksissa annettiin lukuisia korjauskehotuksia. Määräaikaistarkastuksissa havaitut vakavat puutteet ovat lisääntyneet viime vuosina. Vakavat puutteet liittyivät äärirajoihin, tarraimeen sekä hälytysjärjestelmän toimivuuteen. Havaitut puutteet ovat sellaisia vikoja, jotka tulisi havaita huolto-ohjelmien mukaisissa huolloissa. Huolto-ohjelmien on oltava riittävän kattavia ja niitä pitää  noudattaa. Tukesin onnettomuustutkinnan mukaan myös vuonna 2021 kuolemaan johtaneen hissitapaturman yhtenä keskeisenä syynä olivat puutteet hissin huollossa ja kunnossapidossa. 

Sähkölaitteistojen omavalvonnassa ja käyttöönottotarkastuksissa puutteita

Valtuutetut laitokset ja valtuutetut tarkastajat tekivät sähkölaitteistoille noin 5 900 varmennustarkastusta ja 3 300 määräaikaistarkastusta. Sähkölaitteistojen tarkastuksissa havaittiin puutteita kunnossapidossa, dokumentoinnissa sekä laitteiden asennustavassa ja valinnoissa. Huolto- ja kunnossapidon osalta on määräaikaistarkastuksissa tehty havaintoja huolto-ohjelmien puuttumisesta tai noudattamatta jättämisestä. Varmennustarkastuksissa huomautettavaa oli käyttöönottotarkastusten kattavuudessa, huolellisuudessa ja dokumentoinnissa. 

Palonilmaisu- ja sammutuslaitteistojen huolto-ohjelmissa puutteita

Tarkastuslaitokset tekivät palonilmaisu- ja sammutuslaitteistoille noin 13 000 tarkastusta. Laitteistojen tarkastuksissa havaittiin paljon puutteita, joiden perussyy on ollut puutteellinen huolto-ohjelma tai huollon laiminlyönti. Huolto-ohjelmien laiminlyönti voi aiheuttaa palonilmaisu- tai sammutuslaitteiston virheellisen toiminnan, kuten väärät hälytykset, tai jopa estää laitteiston toiminnan. 

Kaupan vaakojen ja huoltoasemien jakelumittarit pääosin kunnossa

Tarkastuslaitokset varmensivat yhteensä 22 260 mittauslaitteen luotettavuuden. Suurin osa varmennuksista koski huoltoasemien jakelumittareita ja kauppojen vaakoja. Mittauslaitteita varmennetaan kahden tai kolmen vuoden välein. Aikaisempien vuosien tapaan mittauslaitteiden varmennuksissa hylättyjen mittauslaitteiden osuus oli pieni. Varmennuksissa hylätyt mittauslaitteet varmennettiin huollon jälkeen uudelleen tai poistettiin käytöstä. 

Painelaitteet olivat pääosin kunnossa ja niiden turvallisuustaso on pysynyt ennallaan

Tarkastuslaitokset tekivät teollisuus- ja voimalaitosten painelaitteille noin 14 000 tarkastusta. Kahden tai neljän vuoden välein tehtävissä määräaikaistarkastuksissa suurin osa, noin 90 %, täytti vaatimukset. Havaitut puutteet koskivat käytön valvojan tai varavalvojan puuttumista sekä varusteiden ja varolaitteiden kuntoa.  

Tukes tehostaa turvallisuuden tarkastustoiminnan ja kunnossapidon valvontaa 

Tukes lisää vuonna 2022 turvallisuuden kannalta tärkeiden laitteiden ja järjestelmien kunnossapidon sekä määräaikaistarkastuksissa havaittujen puutteiden korjaamista koskevaa valvontaa. Valvonnan tarkoituksena on pureutua erityisesti määräaikaistarkastuksissa havaittujen puutteiden taustalla vaikuttaviin perussyihin ja löytää uusia keinoja tarkastusjärjestelmän toimivuuden parantamiseksi.

– Omistajien ja haltijoiden on voitava luottaa siihen, että huolto- ja kunnossapitotoiminta on riittävää ja määräaikaistarkastuksissa havaitut puutteet korjataan viipymättä, sanoo Kotiranta.

Tukesin hyväksymät tarkastuslaitokset tekevät turvallisuuden ja luotettavuuden kannalta tärkeiden laitteiden ja järjestelmien lakisääteisiä tarkastuksia. Lisäksi Tukesin hyväksymät valtuutetut tarkastajat tekevät sähkölaitteistojen lakisääteisiä tarkastuksia. Tarkastuslaitokset ja valtuutetut tarkastajat ovat velvollisia raportoimaan Tukesille vuosittain tehdyistä määräaikaistarkastuksista ja tarkastushavainnoista. 

Lisätietoja:

Janne Kotiranta, p. +358 295 052 251
sähköposti muotoa: [email protected]

Linkki: Tukesin hyväksymät tarkastuslaitokset

 

 
Sivun alkuun