1. Ohjeen tarkoitus
Ohjeen tarkoituksena on auttaa uimarantojen ylläpitäjiä ja muita uimarannoilla toimivia palveluntarjoajia varmistamaan, että uimarannat ovat kulutuspalvelulain mukaisia ja rannan käyttäjille sekä muille palvelun välittömässä vaikutuspiirissä oleville turvallisia.
Ohjeessa kuvataan Tukesin tulkinta siitä, miten kulutuspalvelulakia tulisi soveltaa uimarantoihin. Ohje ei ole lain tavoin velvoittava. Tukes esittää ohjeessa esimerkkejä ja vaihtoehtoja siitä, miten palveluntarjoaja voi täyttää kulutuspalvelulain vaatimukset. Velvoittavat säädöstekstit on ohjeessa merkitty viittauksilla kulutuspalvelulain pykäliin. Kukin palveluntarjoaja vastaa siitä, että toiminta on lainsäädännön mukaista.
2. Rajaukset ja uimarannan määritelmä
2.1 Uimarannan määritelmä
Tässä ohjeessa uimarannalla tarkoitetaan uintiin ja rannalla oleskeluun osoitettua, yleiseen käyttöön tarkoitettua luonnonvaraista tai rakennettua rantaa, jolle on määritetty toimintaa ylläpitävä palveluntarjoaja.
2.2 Kulutuspalvelulain soveltamisala
Kulutuspalvelulakia ja tätä ohjetta voidaan uimarantojen lisäksi soveltaa uinti- ja vesiturvallisuuden osalta myös yleisten ranta-alueiden rakennelmiin, jotka on tarkoitettu ja kaikkien käytettävissä uintiin tai vastaavaan vesiliikuntaan. Tällaisia rakennelmia ovat mm. uimalaiturit tai hyppytornit, mutta eivät venelaiturit.
Kulutuspalvelulain soveltamisalan ja tämän ohjeen ulkopuolelle jäävät sellaiset ranta-alueet, joissa ihmiset käyvät jokaisenoikeudella uimassa (esim. luonnonvarainen ranta tai rantaan rajoittuva kaupungin puistoalue).
Kulutuspalvelulakia ja tätä ohjetta ei myöskään sovelleta sellaisiin luonnonvaraisiin tai rakennettuihin ranta-alueisiin, jotka sijaitsevat yksityisen henkilön omistamalla maalla, jollei niitä tarjota uintiin elinkeinotoiminnassa (KuPaL 1.3 §). Asiaan ei vaikuta se, onko yksityisen henkilön omistama ranta-alue osoitettu tai tarkoitettu yleiseen uintikäyttöön tai ei.
Tässä ohjeessa ei käsitellä uimaveden laatua. Siihen liittyvät säädökset kuuluvat terveydensuojelulainsäädäntöön. Lisätietoja uimaveden laadusta löytyy kuntien terveydensuojeluviranomaisilta sekä Lupa- ja valvontaviraston verkkosivuilta.
Kulutuspalvelulakia ja tätä ohjetta ei myöskään sovelleta yhdistyksiin siltä osin, kun yhdistys tarjoaa palveluja vain omille jäsenilleen muussa kuin elinkeinotoiminnassa (KuPaL 1.4 §).
3. Turvallinen kulutuspalvelu
Turvallisessa kulutuspalvelussa on suunniteltu ja toteutettu riittävät riskienhallintatoimet turvallisuuden varmistamiseksi niin, että palvelusta aiheutuvat vaarat ovat hyväksyttävissä. (KuPaL 3 §).
Kulutuspalvelu on suunniteltava turvalliseksi ja suunnitelmassa kuvaillut toimintatavat on toteutettava käytännössä. Turvallisuussuunnittelun pitää perustua kattavaan vaarojen tunnistamiseen sekä vaarojen aiheuttamien riskien arviointiin.
Uimarannan turvallisuus koostuu fyysisestä, psyykkisestä sekä sosiaalisesta turvallisuudesta:
Fyysinen turvallisuus liittyy tapaturmiin ja ruumiin hyvinvointiin. Uimarannoilla fyysiseen turvallisuuteen vaikuttavat erityisesti rakenteiden kunto, pelastusvälineet, opasteet ja ilmoitustaulut sekä säännölliset tarkastus- ja huoltotoimenpiteet palveluntarjoajan toimesta.
Psyykkinen turvallisuus liittyy ihmisen mielen hyvinvointiin ja henkiseen jaksamiseen. Kun mieli voi hyvin, ihminen toimii vedessä varovaisemmin, arvioi oman suorituskykynsä todenmukaisemmin ja havaitsee vaarat ajoissa. Uimarannan ylläpitäjä voi edistää psyykkistä turvallisuutta tekemällä uimarannasta ympäristöltään ja olosuhteiltaan selkeän ja turvallisen vapaa-ajanviettopaikan. Muun muassa helppokulkuisuus, selkeät ja ymmärrettävät opasteet, ilmoitustaulut ja turvallisuusohjeet, näkyvät pelastusvälineet sekä osaava henkilökunta ovat asioita, joilla voidaan edistää ihmisten sisäistä hyvinvointia.
Sosiaalinen turvallisuus liittyy uimarannalla oleskelevien ihmisten keskinäiseen vuorovaikutukseen ja ilmapiiriin. Palveluntarjoajan pitää opastaa asiakkaita ja puuttua havaitsemaansa riski- ja häiriökäyttäytymiseen, kuten meluamiseen, kiusaamiseen ja päihteiden käyttöön. Sosiaalisesti turvallisella uimarannalla ammattitaitoisten ja läsnäolevien rantavalvojien rooli on ratkaiseva.
4. Palveluntarjoaja ja palveluntarjoajan huolellisuusvelvollisuus
On tärkeää, että uimarannan turvallisuudesta kokonaisuutena vastaava taho on tunnistettu ja selkeästi nimetty. Tämä taho on kulutuspalvelulaissa tarkoitettu uimarannan palveluntarjoaja, jonka tehtävänä on varmistaa, että uimaranta on kokonaisuutena turvallinen käyttäjille, rannalla tarjottavat palvelut eivät vaaranna toistensa turvallisuutta ja että yhteisistä turvallisuuden toimintatavoista on sovittu kaikkien uimarannalla palveluita tarjoavien kesken. Esimerkiksi kaupungin ylläpitämällä uimarannalla turvallisuuden kokonaisuudesta vastaa kaupunki. Osapuolten välisten kirjallisten sopimusten ja vastuunjakotaulukon avulla voidaan selkeyttää eri tahojen tehtäviä ja vastuita.
Yhdellä uimarannalla voi olla tarjolla useita lisäpalveluita, esim. uimakoulu, vesiesterata tai vesikulkuneuvojen vuokrausta. Kunkin palveluntarjoajan tehtävänä on varmistua oman palvelunsa turvallisuudesta. Palveluntarjoajien on tehtävä yhteistyötä uimarannan käyttäjien turvallisuuden varmistamiseksi.
Palveluntarjoajan pitää varmistua uimarannan turvallisuudesta paitsi sen käyttäjille, myös muille uimarannan välittömässä vaikutuspiirissä oleville (KuPaL 4 §).
Uimarannan turvallisuuden varmistamiseen liittyy useita eri tehtäviä, esim. maa- ja vesialueiden ja rakenteiden tarkastukset, huolto ja korjaukset sekä uimakauden aikaisten toimintojen järjestäminen. Näitä tehtäviä voi hoitaa useampi osapuoli.
5. Palveluntarjoajan tiedot kulutuspalvelusta
Turvallisuuden varmistamiseksi palveluntarjoajan pitää olla riittävän ammattitaitoinen ja hankkia tietoa sekä osaamista, joilla täyttää kulutuspalvelulain vaatimukset. Palveluntarjoajan pitää pitää turvallisuusosaamisensa ajantasaisena ja seurata alan kehitystä. Turvallisuustyössä kannattaa hyödyntää tämän Tukes-ohjeen lisäksi myös muita tietolähteitä. Esimerkiksi Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry on tuottanut ohjeita ja materiaalia uimarantaturvallisuuteen liittyen.
Myös Tukes voi käyttää näitä ulkopuolisia ohjeita, sääntöjä ja muita aineistoja palvelun turvallisuuden arvioinnissa.
6. Vaarojen tunnistaminen ja riskien arviointi
Uimarannan turvallisuuden varmistaminen perustuu huolellisesti tehtyyn vaarojen tunnistamiseen ja riskien arviointiin, mistä on säädetty kulutuspalvelulain 6 §:ssä. Palveluntarjoajalla pitää olla selkeä käsitys siitä, millaisia vaaroja uimarantaan liittyy, mikä on vaarasta aiheutuva riski ja mitkä riskit ovat hyväksyttävissä. Vaarojen tunnistamisen tavoitteena on parantaa palvelun turvallisuutta.
Vaaratekijät ja vaaratilanteet pitää tunnistaa kattavasti kaikista palvelun osista. Eräs tapa toteuttaa vaarojen tunnistaminen on hyödyntää ns. asiakkaan palvelupolkua. Tällöin liikutaan uimarannalla asiakkaan käyttämää reittiä pitkin ja havainnoidaan vaaroja asiakkaan silmin: esimerkiksi saapuminen uimarannalle, kulku pukuhuonetiloihin ja siirtyminen laiturin kautta veteen. Tarkoituksena on tunnistaa palveluista sellaisia paikkoja ja vaiheita, jossa asiakas voi loukkaantua tai sairastua joko fyysisesti tai psyykkisesti.
Uimarannan vaarojen tunnistamisessa pitää ottaa huomioon tämän ohjeen muiden kohtien lisäksi seuraavat asiat:
- Mikä on uimarannan käyttäjien lukumäärä?
- Mikä on uimarannan asiakasprofiili: esim. käykö uimarannalla erityisryhmiä tai paljon ulkomaalaisia käyttäjiä, mikä on käyttäjien uimataito ja toimintakunto?
- Mitkä ovat uimarannan ominaispiirteet: esim. rantaviivan pituus, syvyysprofiili, veden kirkkaus, virtaukset, laiva- tai veneväylät (ks. tarkemmin luku 6)?
- Millaisia vetovoimatekijöitä uimarannalla on: esim. leikkivälineet, kioski, lähistöllä paljon asutusta tai yleisötapahtumia?
- Millaisia rakenteita uimarannalla on: esim. pukuhuonerakennus, muut rakennukset, laituri, uimaportaat, hyppypaikka ja näiden kunto?
- Millaisia palveluita rannalle tai sen välittömään läheisyyteen on järjestetty: esim. välinevuokraus, ohjattu vesillä liikkuminen, uimakoulu, sauna tai lyhytaikaisesti tarjolla olevat palvelut?
- Millaista on rannan ilta- ja viikonloppukäyttö: esim. onko uimarannalla paljon ilkivaltaa, riskikäyttäytymistä tai järjestyshäiriöitä?
- Miten uimarannan sijainti vaikuttaa turvallisuuteen: esim. avunsaannin viivästyminen?
- Miten uimarannan kulkutiet ja liikenne on järjestetty: esim. pysäköintialueet, kevyen liikenteen väylät tai huoltoajo?
- Onko uimarannalla eläimiin liittyviä vaaroja: esim. punkit, käärmeet tai linnut?
Jokaisen tunnistetun vaaran kohdalla on mietittävä, mitä toimenpiteitä on jo toteutettu kyseisen vaaran poistamiseksi tai pienentämiseksi ja ovatko toimenpiteet pienentäneet riskiä hyväksyttävälle tasolle. Tarvittaessa pitää toteuttaa lisätoimenpiteitä turvallisuuden parantamiseksi.
Vaarojen tunnistaminen pitää tehdä kirjallisesti. Apuna voi käyttää esim. Tukesin verkkosivuilta löytyviä lomakkeita vaarojen tunnistamiseksi.
Palveluntarjoajan kannattaa hyödyntää vaarojen tunnistamisessa omaa onnettomuuskirjanpitoaan, jonka avulla voi arvioida oman toimintansa turvallisuutta ja pohtia vastaavien tapausten ennaltaehkäisyä. Kirjauksista kannattaa etsiä toistuvia tapahtumia ja miettiä, onko vastaavan tapahtuminen mahdollista estää.
Uimarantojen vaarojen luettelointi yleisellä tasolla ei riitä, vaan vaarojen tunnistamisessa pitää kuvata juuri kyseisen uimarannan kannalta olennaisia vaaroja sillä tavalla ja tarkkuudella kuin vaarat oikeasti esiintyvät.
7. Uimarannan turvallisuuden suunnittelu ja käytännön toteutus
7.1 Uimarannan ylläpitoon osallistuva henkilöstö
Liikuntapaikkojenhoitajilla ja rantasiistijöillä on uimarannan ylläpidossa keskeinen rooli. Palveluntarjoajan pitää varmistaa, että palvelun toteutukseen osallistuvalla henkilöstöllä on riittävä osaaminen ja perehdytys. Henkilöstömäärän pitää olla riittävä, ja vastuut on määriteltävä selkeästi. (KuPaL 7.1 § kohta 1). Henkilöstön osaamista, lukumäärää ja tehtävänjakoa on kuvattu tarkemmin Tukes-ohjeessa Kulutuspalvelujen turvallisuus.
Rantavalvontaa käsitellään tämän ohjeen kohdassa 8.
7.2 Uimarannan olosuhteet
7.2.1 Vesialueen kartoittaminen
Tärkeä osa uimarannan vaarojen tunnistamista on vesialueen ominaispiirteiden ja vaarallisten kohtien tunnistaminen. Vesialueen kartoittaminen rantaa perustettaessa ja muutostöiden jälkeen auttaa palveluntarjoajaa määrittämään turvallisen uintialueen rajat ja kohdentamaan tarkastuksia jatkossa oikeisiin kohtiin.
Vesialueen kartoittaminen tarkoittaa esim. pohjan tutkimista sukeltamalla tai kävelemällä uintisyvyyteen asti, rannan syvyysprofiilin määrittämistä ja erityisen vaarallisten kohtien tunnistamista (esim. äkkisyvät kohdat, isot vedenalaiset kivet, virtaukset, veneliikenne). Samalla kannattaa mitata rannan keskeisten kiintopisteiden väliset etäisyydet ja merkitä ne rantavalvojien avuksi karttaan. Tällaisia kiintopisteitä ovat esim. laiturit, poijut, pinnan yläpuoliset isot kivet tai paikantamiseen soveltuvat isot puut.
7.2.2 Uintialueen rajaaminen
Palveluntarjoajan pitää arvioida tarve uintialueen rajaamiseen ja merkitsemiseen vaarojen tunnistamisen perusteella ja kirjata arviointi turvallisuusdokumentaatioon. Uintialueen rajaaminen poijuilla tai rataköysillä lisää uimareiden turvallisuutta ja helpottaa rantavalvontaa. Uintialueen rajaaminen on erityisen tärkeää sellaisilla uimarannoilla, joilla on voimakkaita virtauksia, äkkisyviä kohtia tai vilkasta veneliikennettä. Pienille lapsille voi tarvittaessa rajata köysin tai laiturirakenteella kahlailualueen, jossa on tasainen hiekkapohja ja jonka veden syvyys on enintään 0,5 m.
Poijuja voidaan käyttää myös määrämittaisten ratalinjojen merkitsemiseen, ja niillä voidaan ohjata rannan käyttäjiä uimaan rannan suuntaisesti valvotulla alueella. Poijut helpottavat rantavalvojien työtä, kun he pystyvät paremmin arvioimaan välimatkat ja käyttämään poijuja kiintopisteinä hukkuneen merkkaamiseen. Poijujen numerointi tai eriväristen poijujen käyttäminen helpottavat veteen vajonneen ihmisen paikannusta ja pelastustoimenpiteiden kohdentamista.
Palveluntarjoajan pitää varata ja tarvittaessa merkitä uimarannalla tarjottaville palveluille oma alueensa niin, että palveluiden käyttö ei vaaranna uimareiden turvallisuutta.
7.2.3 Hyppypaikkojen veden syvyys
Uimarannalla voi olla hyppytorni tai -paikka. Se pitää sijoittaa niin, että hyppiminen ei vaaranna hyppääjien omaa tai uimarannan muiden käyttäjien turvallisuutta. Palveluntarjoajan on varmistuttava siitä, että vettä on hyppypaikalla aina riittävästi.
Turvallinen veden syvyys riippuu siitä, kuinka korkealla hyppytaso on. Hyppytason korkeus mitataan veden pinnasta ylöspäin. Ohjeellisia vähimmäisarvoja turvallisista veden syvyyksistä hyppypaikoilla on esitetty seuraavassa taulukossa. Arvojen tukena on käytetty uimahallien hyppypaikkoihin sovellettavaa standardia SFS-EN 13451-10 luonnonvesien ominaispiirteet huomioiden (esim. veden korkeuden luontainen vaihtelu):
Veden vähimmäissyvyys uimarannan hyppypaikoilla
- Hyppy veden pinnan tasolta (esim. kelluvalta laiturilta): veden vähimmäissyvyys 2 metriä.
- Hyppytaso 1–3 metriä veden pinnasta: veden vähimmäissyvyys 3,5 metriä.
- Hyppytaso 5 metriä veden pinnasta: veden vähimmäsisyvyys 4 metriä.
- Hyppytaso yli 5 metriä veden pinnasta: veden vähimmäissyvyys 4,5 metriä.
1–3 metrin korkeudella olevien ponnahduslautojen kohdalla vettä on oltava noin 4 metriä.
Jos laiturin tai muun suunnilleen veden pinnan tuntumassa olevan tason ympärillä veden syvyys on vähemmän kuin 2 metriä, pitää veteen sukeltaminen pää edellä kieltää. Kiellon pitää olla selkeästi näkyvillä siinä kohdassa, jossa hyppääminen on kiellettyä, esim. laiturilla.
Veteen voi hypätä jalat edellä turvallisesti veden pinnan tasolla olevalta hyppytasolta, vaikka vettä olisi alle 2 metriä. Veteen hyppäämistä jalat edellä on hyvä päästä harjoittelemaan uimarannalla, koska se on tärkeä osa uimataitoa. Palveluntarjoajan pitää kuitenkin vaarojen tunnistamisen perusteella arvioida, onko uimarannalla sellaisia kohtia, joissa hyppääminen on kokonaan kiellettävä hyppytavasta riippumatta. Tällaisia vaaroja voivat olla esim. laiturin lähistöllä olevat vedenalaiset kivet ja louhikkoinen tai kallioinen pohja.
Palveluntarjoajan pitää seurata veden korkeuden vaihtelua hyppypaikoilla ja suunnitella veden syvyyden mittaukset kunkin uimarannan erityispiirteiden mukaan. Veden syvyyden vaihteluun vaikuttavat esim. pohjan maa-aineksen laatu (esim. lieju, savi, kallio, hiekka, kivikko) ja maan kulkeutuminen virtausten mukana tai ruoppaustöiden seurauksena. On suositeltavaa mitata hyppypaikkojen veden syvyys uimakauden aluksi ja tarvittaessa kauden aikana ja samalla tarkistaa, että veden pohjassa ei ole vaaraa aiheuttavia esineitä (ks. tarkemmin kohta 9.1).
Erityisen tärkeää on huolehtia siitä, että uutta uimarantaa tai hyppytornia suunniteltaessa ja rakennettaessa ja vanhojen hyppytornien muutostöissä varmistetaan, että hyppytornin edustalla olevan hyppyalueen ohjeelliset veden syvyydet täyttyvät riittävän laajalla alueella.
7.3 Varautuminen onnettomuus- ja hätätilanteisiin
Uimarannan ylläpitäjän pitää etukäteen varautua uimarannalle tyypillisiin onnettomuus- ja hätätilanteisiin (KuPaL 7.1 § kohta 3).
Uimarannalla pitää olla heitettävä pelastusväline. Vähimmäisvaatimuksena on näkyvälle paikalle veden läheisyyteen sijoitettu käyttökunnossa oleva pelastusrengas, heittoliina tai vastaava. Pelastusvälineitä on oltava rannalla tunnistettuihin vaaroihin nähden sopivissa kohdissa, tarpeeksi monta ja riittävän tiheästi.
Pelastusvene ei ole pakollinen varuste uimarannalla, vaan enemmänkin pidemmän toimintamatkan väline. Pelastusveneen tai muun pelastamisessa apuna käytettävän vesikulkuneuvon (esim. pelastuslautan) tarve uimarannalla pitää arvioida vaarojen tunnistamisen ja riskien arvioinnin perusteella.
7.4 Tietojen antaminen palvelun käyttäjille ja välittömässä vaikutuspiirissä oleville
Palveluntarjoajan on annettava uimarannan käyttäjille ja muille sen välittömässä vaikutuspiirissä oleville selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla heidän turvallisuutensa varmistamiseksi tarvittavat tiedot (KuPaL 7.1 § kohta 4). Turvallisuustietoja voi antaa esimerkiksi verkkosivuilla, ilmoitustaululla sekä uimarannan rakenteisiin kiinnitetyillä opasteilla, kielloilla ja muilla merkinnöillä.
Palveluntarjoajan pitää selvittää turvallisuusdokumentaatiossa, mitä tietoja ja miten palvelun käyttäjille annetaan. Kattava vaarojen tunnistaminen sekä uimarannan erityispiirteiden ja käyttäjäryhmien hyvä tunteminen luovat perustan rannan käyttäjille annettavien tietojen ja tiedonantotapojen suunnittelulle. Tarvittaessa tiedot on annettava eri kielillä tai hyödynnettävä selkeitä kuvallisia opasteita.
Jokaisella uimarannalla pitää olla ilmoitustaulu, josta käy ilmi uimarannan nimi, osoite- ja sijaintitiedot, uimarannan ylläpitäjän yhteystiedot, ohjeet avun hälyttämiseksi ja turvallisuuspuutteiden ilmoittamiseksi ylläpitäjälle, sekä tiedot mahdollisesta rantavalvonnasta (esim. valvonta-ajat sekä valvotun alueen rajaus).
Hyvä käytäntö on liittää ilmoitustauluun kartta uimaranta-alueesta, johon on merkattu vesialueen syvyystiedot sekä rannan tärkeät kohteet sekä pelastustie. Rannan käyttäjille on kerrottava uimarannan ominaisuuksista, joista saattaa aiheutua vaaraa. Tällaisia ovat mm. vesialueen äkkisyvyys sekä mahdolliset virtaukset.
Palveluntarjoajan pitää varmistaa, että uimarannalle on helppo löytää. Tätä tarkoitusta varten uimarannalle johtava reitti pitää osoittaa saapumisopasteilla.
7.5 Uimarannan lopettaminen
Uimarannan ylläpitäjän tehtävänä on huolehtia siitä, että uimarannan käyttö on turvallista sen elinkaaren loppuun asti (KuPaL 7.1 § kohta 6). Uimarannan poistaminen käytöstä vaatii palveluntarjoajalta monia erilaisia toimenpiteitä. Palvelun lopettamisesta on ohjeistettu laajemmin Tukes-ohjeen Kulutuspalvelujen turvallisuus kohdassa 7.
Ennen uimarannan lopetusta on tarkastettava alueen käyttötarkoitus kaavamerkinnöistä.
8. Rantavalvonta
8.1 Rantavalvontatarpeen arviointi
Rantavalvonnan tarpeen riskiperusteinen arviointi on osa palveluntarjoajan velvollisuutta suunnitella ja toteuttaa palvelu turvallisesti. Kulutuspalvelulain mukaan palveluntarjoajan on varmistettava kulutuspalvelun riittävä käytönaikainen valvonta (KuPaL 7.1 § 5 kohta).
Korkeariskisille ja kävijämääriltään suurille uimarannoille pitää järjestää rantavalvonta uintikauden ajaksi.
Rantavalvonnan tarvetta lisäävät esimerkiksi suuri kävijämäärä, erityiset käyttäjäryhmät, hyppytorni tai muu hyppypaikka, äkkisyvä ranta tai rannalla olevat leikkivälineet. Myös esimerkiksi rannan tuntumassa järjestettävät tapahtumat tai uimarannalle tuotu vesitemppurata voivat aiheuttaa lisääntynyttä valvonnan tarvetta, mihin palveluntarjoajan pitää reagoida.
Tukesin rantavalvontatyökalu on apuväline uimarantojen valvontatarpeen arviointiin. Työkalun tarkoituksena on auttaa kuntia ja muita rantojen ylläpitäjiä tunnistamaan ne uimarannat, joille tulisi vakavasti harkita rantavalvonnan järjestämistä.
Palveluntarjoajan pitää kuvata turvallisuusdokumentaatiossa, miten rantavalvontatarvetta on arvioitu ja perustella arvioinnin tulos.
Uinti- ja vesiturvallisuuden valvontaa leireillä on käsitelty tarkemmin Tukes-ohjeessa Leirien turvallisuus.
8.2 Rantavalvojien lukumäärä ja työnkuva
Rantavalvojien tärkein tehtävä on asiakasturvallisuuden ylläpitäminen uimarannalla. Siihen kuuluvat asiakkaiden opastaminen, turvallisuustilanteen jatkuva seuranta, vaaratilanteiden ennaltaehkäiseminen ja puuttuminen vaaralliseen käyttäytymiseen sekä tehokas toiminta hätätilanteissa.
Palveluntarjoajan pitää huolehtia siitä, että rantavalvojat voivat keskittyä aina ensisijaisesti uintiturvallisuuden valvontaan. Tämä on syytä huomioida sekä rantavalvojien lukumäärän arvioinnissa että tehtävänkuvan määrittelyssä.
Rantavalvojilla voi olla hiljaisina aikoina valvontatyön rinnalla muitakin pienimuotoisia tehtäviä (esim. rannan siisteydestä huolehtiminen), mutta nämä tehtävät eivät saa haitata uintiturvallisuuden valvontaa.
Palveluntarjoajan pitää määrittää rantavalvojien määrä ja työaika uimarannan vaarojen tunnistamisen ja rannan suosituimpien käyttöaikojen perusteella. Hyvä käytäntö on, että rantavalvojat työskentelevät pareittain. Valvojien tauot on järjestettävä niin, että valvonta ei häiriinny. Uimarannan valvonnasta ja valvonta-ajoista on hyvä tiedottaa käyttäjiä esimerkiksi rannan ilmoitustaululla ja uimarannan ylläpitäjän verkkosivuilla. Myös valvonnan keskeytyksestä tai valvonta-ajan muutoksista on syytä tiedottaa.
Pitkillä tai useaan eri osaan jakautuvilla rannoilla rantavalvonta voidaan rajoittaa koskemaan vain osaa rannasta. Valvottu alue voidaan merkitä esim. punakeltaisilla lipuilla, ja siitä kannattaa tiedottaa rannan käyttäjiä esim. ilmoitustauluilla.
Rantavalvojien työhön kuuluu osaamisen kertaaminen ja jatkuva harjoittelu. Rannan hiljaisia hetkiä kannattaa hyödyntää esim. yhteistoiminnan, simuloitujen hätätilanteiden tai vesipelastamisen harjoitteluun.
8.3 Rantavalvojan osaamisvaatimukset
Rantavalvojien on oltava täysi-ikäisiä. Alaikäiset henkilöt voivat työskennellä kokeneiden täysi-ikäisten rantavalvojien apuna, mutta heillä ei voi olla vastuuta uimareiden turvallisuuden varmistamisesta ja pelastustehtävistä.
Rantavalvojan pitää olla vesipelastustaitoinen ja kyetä pelastamaan asiakas siinä kohteessa, jossa hän työskentelee. Rantavalvojan pitää tuntea valvomansa rannan ominaispiirteet ja riskit. Hänen pitää suoriutua erilaisista vesipelastus- ja ensiaputehtävistä turvallisesti tilanteen ja olosuhteiden vaatimalla tavalla. Rantavalvojan pitää kyetä ottamaan johtovastuu hukkumistilanteissa, jotka edellyttävät nopeaa vesietsintäketjun organisointia.
Vesipelastusta suorittavan henkilön pitää pelastustoimenpiteiden aikana säilyä itse toimintakykyisenä. Vesipelastustaitoinen henkilö osaa valita oikean pelastustavan, ja toimii turvallisesti erilaisissa pelastustilanteissa. Hän tunnistaa hukkuvan ihmisen, hallitsee pelastusvälineiden käytön, osaa tilanteen vaatiman veteenmenotavan, pelastus- ja kuljetusuinnit, sukellukset sekä eri nostotekniikat. Vesipelastaja tuntee perusteet ihmisen fysiologiasta ja on ensiaputaitoinen. Turvallinen vesipelastus pyritään toteuttamaan aina pienimmän riskin periaatteella, jonka mukaan pelastustoimenpiteistä aiheutuva vaara pelastajalle tulisi olla mahdollisimman pieni.
Riittävän rantavalvojan osaamisen voi saada esimerkiksi rantapelastajakurssilla tai kansainvälisen tason hengenpelastajakurssilla. Näiden kurssien osaamisvaatimuksia voi hyödyntää myös rantavalvojilta edellytettävän osaamisen määrittämisessä. Tarvittaessa palveluntarjoajan on hyvä varmistua rantavalvojan pätevyydestä käytännössä esim. näyttökokeen avulla tai niin, että henkilö työskentelee ensin kokeneempien rantavalvojien mukana avustavissa tehtävissä.
Palveluntarjoajan pitää kuvata rantavalvojilta vaadittava osaaminen sekä käytännöt osaamisen ylläpitämiseksi uimarannan turvallisuusdokumentaatiossa.
Palveluntarjoajan pitää tarvittaessa kouluttaa rantavalvojat tehtäväänsä sekä perehdyttää heidät kyseisen uimarannan vaaratekijöihin, vesialueeseen, turvallisuuskäytäntöihin, pelastusvälineisiin ja muihin erityispiirteisiin.
8.4 Rantavalvojan varusteet
Palveluntarjoajan pitää kirjata turvallisuusdokumentaatioon uimarannan pelastusvälineet ja rantavalvojien käytössä olevat varusteet sekä niiden kunnossapitokäytännöt.
Rantavalvojille on suositeltavaa järjestää valvotuille uimarannoille valvontapaikka, esim. katettu valvomo sekä pelastuslauta. Rantavalvojilla pitää olla selkeästi muusta väkijoukosta erottuva vaatetus, esim. keltapunainen asu, jossa on merkintä rantavalvonnasta. Rantavalvojilla pitää olla käytössään ensiapuvälineet. Lisäksi palveluntarjoaja voi määrittää uimarannalle vain rantavalvojien käyttöön tarkoitettuja pelastusvälineitä (esim. pelastuslauta) sekä muita rantavalvojien työn laadun ja työssä jaksamisen kannalta tarvittavia välineitä.
9. Turvallisuuden jatkuva seuranta ja parantaminen
9.1 Uimarannan jatkuvat tarkastukset
Uimarannan ja siihen liittyvien rakennelmien tarkastus- ja huoltotoimenpiteet on määriteltävä ja toteutettava niin, että turvallisuus voidaan kohtuudella taata.
Palveluntarjoajan pitää tarkastaa uintialueet, ranta-alueet, opasteet, rakenteet ja muut rannan toiminnot ennen uintikauden alkua ja säännöllisin väliajoin uintikauden aikana. Palveluntarjoajan pitää määrittää uimarannalle tarkastuskäytännöt ja tarkastusvälit, perustuen esim. vaarojen tunnistamiseen, tarjottuihin palveluihin, rannan käyttöasteeseen ja ilkivallan määrään. Mitä suositumpi ja monipuolisempi uimaranta on sitä tarkemmin ja useammin tarkastukset pitää tehdä. Jos uimarannalla on useita eri palveluntarjoaja, pitää sopia myös siitä, kuka tarkastukset käytännössä tekee.
Uinti- ja hyppyalueet pitää tarkastaa vedessä kävellen, naaraamalla tai sukeltamalla jotta varmistetaan, että veden syvyys on riittävä eikä veden pohjassa ole vaaraa aiheuttavia esineitä. Säännölliseen ylläpitoon kuuluu lisäksi rannan hiekka-alueen tarkastaminen ja siivous.
Kulutuspalvelulaissa ei ole erikseen määritelty uintikautta, joten palveluntarjoajan on itse arvioitava, milloin uimarannalla on käyttäjiä ja ajoitettava vuosittaiset tarkastukset sen mukaan. Tarkastuksia on tarvittaessa lisättävä esim. sellaisten tapahtumien jälkeen, joissa arvellaan uintialueelle joutuneen sinne kuulumattomia esineitä.
Kaikista uimarannan mittauksista ja tarkastuksista on hyvä pitää kirjaa. Tarkastusten havaintoja pitää hyödyntää turvallisuuden parantamisessa ja esim. vaarojen tunnistamisen päivittämisessä ja uusien turvallisuustoimenpiteiden suunnittelussa.
9.2 Rakenteiden kunto ja tarkastukset
Uimarannan rakenteita ovat esim. opasteet ja ilmoitustaulut, laiturit, hyppytornit, leikki- ja kuntoiluvälineet, pukutilat sekä muut rakennelmat. Oikein toteutetulla ylläpidolla rakenteiden käyttöikää voidaan pidentää ja turvallisuutta parantaa.
Palveluntarjoajan on seurattava uimarannan rakenteiden käyttöä ja kuntoa ja pidettävä rakenteista huolto- ja tarkastuspäiväkirjaa. Riittävät tarkastusvälit on määritettävä esim. asiakasmäärän, rakennelmien kunnon ja ilkivallan perusteella. Viat on korjattava, ja vaarallisiksi muuttuneet rakenteet poistettava. Tarkastus- ja kunnossapitokäytännöt kuvataan turvallisuusdokumentaatiossa.
Jos jotain rakennetta ei ole turvallista käyttää tiettynä aikana, esimerkiksi korjaustöiden vuoksi tai rannan valvotun ajan tai uintikauden ulkopuolella, sen käyttö pitää kieltää selkeästi esim. hyvin erottuvalla rakenteeseen kiinnitetyllä kieltokyltillä ja tarvittaessa estää esim. pääsyä rajoittavalla puomilla. Ilmoitustaululle laitettu ilmoitus laiturin, hyppytornin, liukumäen tai muun rakennelman käyttökiellosta ei riitä.
10. Onnettomuuskirjapito ja onnettomuusilmoitukset
Uimarannalla tapahtuneet onnettomuudet ja vaaratilanteet on kirjattava ylös (KuPaL 8 §).
Kerättyä tietoa pitää käyttää hyödyksi palvelun turvallisuuden parantamisessa, esim. suunnittelemalla toimenpiteitä samantyyppisten tai jatkuvasti samassa paikassa toistuvien vaaratilanteiden estämiseksi.
Rannan ylläpitäjä voi toteuttaa onnettomuuskirjanpidon parhaaksi katsomallaan tavalla. Lisätietoja ja esimerkinomainen Excel-lomake onnettomuuskirjanpidon toteuttamiseksi löytyy Tukesin verkkosivuilta.
Jos uimarannalla tapahtuu vakava tai ennakoimaton onnettomuus tai vaaratilanne, on palveluntarjoajan ilmoitettava siitä viipymättä Tukesiin. Ilmoitus pitää tehdä esim. hukkumisista tai veden alle joutuneen uimarin pelastamisista. Palveluntarjoajan on ilmoitettava samalla, mihin toimenpiteisiin se on ryhtynyt tapahtuneen vuoksi. (KuPaL 10.1 §).
Turvallisuusdokumentaatiossa pitää kuvata, miten ilmoitus tehdään ja kenen vastuulla ilmoituksen tekeminen on. Ilmoitus tehdään sähköisesti Tukesin verkkosivuilla tai sähköpostitse [email protected].
11. Turvallisuuden hallinnan dokumentointivelvollisuus
Palveluntarjoajan pitää laatia uimarannasta turvallisuusdokumentaatio (KuPaL 6, 7 ja 8 §). Turvallisuusdokumentaatio on palveluntarjoajan kirjallinen selvitys siitä, miten uimarannalla käytännössä varmistetaan asiakkaiden turvallisuus.
Turvallisuusdokumentaatiossa pitää ottaa huomioon kaikki uimarannalla olevat toiminnot. Uimarannalla tarjottavista muista palveluista pitää tarvittaessa laatia erillinen turvallisuusdokumentaatio, jonka laatimisesta vastaa kyseisen palvelun palveluntarjoaja. Turvallisuusdokumentaatiolle ei ole muuta muotovaatimusta kuin että sen pitää olla kirjallisessa muodossa.
Tukes on käsitellyt turvallisuusdokumentaatiota yleisohjeessa kulutuspalvelujen turvallisuudesta. Turvallisuusdokumentaation laatimisessa kannattaa ottaa huomioon tässä ohjeessa kuvattuja asioita.
Jos yhdellä palveluntarjoajalla on hallinnassaan useita eri uimarantoja, yhteen turvallisuusdokumentaatioon voi koota useamman eri uimarannan tiedot, kunhan jokaisen rannan erityispiirteet tulevat turvallisuusdokumentaatiossa riittävästi huomioiduksi.
Mikäli uimarannalle on turvallisuusasiakirja laadittuna, se voi täyttää myös kulutuspalvelulain vaatimukset. mikäli asiakirja sisältää kulutuspalvelulaissa säädetyt asiat ja erityisesti vaarojen tunnistamisen riittävän kattavasti.
Palvelun turvallisuusdokumentaatio voi koostua esim. seuraavista osioista:
1. Vaarojen tunnistaminen (KuPaL 6 §)
- Kirjallinen kuvaus uimarantaan liittyvistä vaaroista ja niihin liittyvistä riskeistä.
- Tunnistettujen vaarojen riittävän yksityiskohtaisen kuvauksen lisäksi turvallisuusdokumentaatiossa pitää kuvata ne toimenpiteet, joihin on jo ryhdytty tunnistettujen vaarojen torjumiseksi.
- Vaarojen tunnistamista on kuvattu tarkemmin tämän ohjeen kohdassa 6.
- Tukesin verkkosivuilla on saatavilla lomakkeita vaarojen tunnistamisen tueksi.
2. Henkilöstön osaaminen, määrä ja tehtävät (KuPaL 7.1 § kohta 1)
- Luettelo henkilöstön koulutuksista (esim. rantapelastajakoulutus, ensiapukoulutus) ja koulutusten ajantasaisuudesta.
- Kuvaus siitä, miten paljon henkilöstöä tarvitaan kunakin ajankohtana.
- Henkilöstön työvuorolistat, työtehtävät ja työohjeet.
- Kuvaus henkilökunnan perehdytyksestä uimarannan olosuhteisiin ja erityistilanteissa toimimiseen.
3. Palvelussa käytettävät menetelmät, tuotteet ja ympäristö (KuPaL 7.1 § kohta 2):
- Uimaranta-alueen kartta, johon on merkattu rantavalvonnan kannalta olennaiset kohteet sekä vesialueen syvyystiedot (katso ohjeen kohta 7.1).
- Uimarannan huoltokirja, johon on kirjattu uimarannan ja siihen liittyvien rakenteiden tarkastus-, siivous ja huoltokäytännöt aikatauluineen.
4. Erityis-, onnettomuus- ja hätätilanteisiin varautuminen (KuPaL 7.1 § kohta 3):
- Kuvaus varautumisesta tai toimintaohjeista erityis-, onnettomuus ja hätätilanteisiin, jotka ovat vaarojen tunnistamisen perusteella mahdollisia.
- Uimarannalla käytössä olevat pelastus- ja ensiapuvälineet, sekä niiden kunnossapitokäytännöt, sijainti ja lukumäärä.
5. Palvelun käyttäjille ja välittömässä vaikutuspiirissä oleville annettavat tiedot (KuPaL 7.1 § kohta 4):
- Kuvaus siitä, mitä turvallisuustietoja uimarannan asiakkaille annetaan, miten ja missä.
- Asiassa korostuvat uimarannan opasteet sekä ilmoitustaulu, josta löytyvät riittävät tiedot (ohjeen kohta 7.4).
6. Palvelun käytönaikainen valvonta (KuPaL 7.1 § kohta 5):
- Kuvaus, miten rantavalvonnan tarpeellisuutta on arvioitu ja mikä ratkaisu asiassa tehtiin.
- Kuvaus, miten rantavalvonta on järjestetty (ohjeen luku 8).
7. Turvallisuuden jatkuva seuranta ja parantaminen (KuPaL 8 ja 10 §):
- Onnettomuuskirjanpito ja sen hyödyntäminen.
- Toimintatavat vakavien onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ilmoittamiseksi Tukesiin. Kuka ilmoituksen tekee?
- Työntekijöiden tekemä jatkuva turvallisuuden seuranta (turvallisuushavainnot ja parannusehdotukset), kansalaisten palautekanavat.
Voit ladata ohjeen PDF-muodossa alla olevasta painikkeesta.
