Uimarantojen turvallisuus

1. Ohjeen tarkoitus

Ohjeen tarkoituksena on auttaa uimarantojen ylläpitäjiä ja muita uimarannoilla toimivia palveluntarjoajia varmistamaan, että uimarannat ovat kuluttajaturvallisuuslain mukaisia ja kuluttajille turvallisia.

Ohjeessa kuvataan Tukesin tulkinta siitä, miten kuluttajaturvallisuuslakia tulisi soveltaa uimarantoihin. Ohje ei ole lain tavoin velvoittava. Tukes esittää ohjeessa esimerkkejä ja vaihtoehtoja siitä, miten palveluntarjoaja voi täyttää kuluttajaturvallisuuslain vaatimukset. Velvoittavat säädöstekstit on ohjeessa merkitty viittauksilla kuluttajaturvallisuuslain pykäliin. Kukin palveluntarjoaja vastaa siitä, että toiminta on lainsäädännön mukaista.

2. Ohjeen soveltamisala ja uimarannan määritelmä

Tässä ohjeessa uimarannalla tarkoitetaan uintiin ja rannalla oleskeluun osoitettua ja yleiseen käyttöön tarkoitettua luonnonvaraista tai rakennettua rantaa, jolle on määritetty toimintaa ylläpitävä palveluntarjoaja. Uimarantoja on eri kokoisia ja palveluiltaan ja varustelultaan eri tasoisia.

Kuluttajaturvallisuuslakia ja tätä ohjetta voidaan soveltaa uinti- ja vesiturvallisuuden osalta myös yleisten ranta-alueiden rakennelmiin, jotka on tarkoitettu ja kaikkien käytettävissä uintiin tai vastaavaan vesiliikuntaan. Tällaisia rakennelmia ovat mm. uimalaiturit tai hyppytornit, mutta eivät venelaiturit.

Kuluttajaturvallisuuslain soveltamisalan ja tämän ohjeen ulkopuolelle jäävät sellaiset ranta-alueet, joissa ihmiset käyvät jokaisenoikeudella uimassa (esim. luonnonvarainen järvenranta tai rantaan rajoittuva kaupungin puistoalue).

Kuluttajaturvallisuuslakia ja tätä ohjetta ei myöskään sovelleta sellaisiin luonnonvaraisiin tai rakennettuihin ranta-alueisiin, jotka sijaitsevat yksityisen henkilön omistamalla maalla, jollei niitä tarjota uintiin elinkeinotoiminnassa (KuTuL 3.2 §). Asiaan ei vaikuta se, onko yksityisen henkilön omistama ranta-alue osoitettu tai tarkoitettu yleiseen uintikäyttöön tai ei.

Tässä ohjeessa ei käsitellä uimaveden laatua. Siihen liittyvät säännökset kuuluvat terveydensuojelulainsäädäntöön. Lisätietoja uimaveden laadusta saa kuntien terveydensuojeluviranomaisilta ja Valviran verkkosivuilta.

3. Uimarannan palveluntarjoaja

Palveluntarjoajan tulee varmistua siitä, että uimaranta on käyttäjilleen turvallinen eikä aiheuta vaaraa käyttäjille tai sivullisille (KuTuL 5 §). Palveluntarjoajan tulee varmistaa, että uimarannalla ovat tarvittavat opasteet ja varoitukset, ilmoitustaulu sekä pelastusväline.

Uimarannan turvallisuuden varmistaminen perustuu huolellisesti tehtyyn vaarojen tunnistamiseen, jonka tekeminen on osa palveluntarjoajan lakisääteistä huolellisuusvelvollisuutta. Tässä ohjeessa annetaan ohjeita ja neuvoja vaarojen tunnistamiseen.

Uimarannan turvallisuuden varmistamiseen liittyy useita eri tehtäviä, esim. maa- ja vesialueiden ja rakenteiden tarkastukset, huolto ja korjaukset sekä uimakauden aikaisten toimintojen järjestäminen. Näitä tehtäviä voi hoitaa useampi osapuoli. On tärkeää, että uimarannan turvallisuudesta kokonaisuutena vastaava taho on tunnistettu ja selkeästi nimetty. Tämä taho on kuluttajaturvallisuuslain tarkoittama uimarannan palveluntarjoaja, jonka tehtävänä on varmistaa, että uimaranta on kokonaisuutena turvallinen käyttäjille, rannalla tarjottavat palvelut eivät vaaranna toistensa turvallisuutta ja että yhteisistä turvallisuuden toimintatavoista on sovittu kaikkien uimarannalla palveluita tarjoavien kesken. Esimerkiksi kaupungin ylläpitämällä uimarannalla turvallisuuden kokonaisuudesta vastaa kaupunki. Osapuolten välisten kirjallisten sopimusten ja vastuunjakotaulukon avulla voidaan selkeyttää eri tahojen tehtäviä ja vastuita.

Yhdellä uimarannalla voi olla tarjolla useita lisäpalveluita, esim. uimakoulu tai vesitemppurata. Kunkin palveluntarjoajan tehtävänä on varmistua sen palvelun turvallisuudesta, jonka järjestämisestä hän on ensisijaisesti vastuussa. Palveluntarjoajien on tehtävä yhteistyötä uimarannan käyttäjien turvallisuuden varmistamiseksi.

4. Turvallisuusasiakirja

Palveluntarjoajan pitää laatia uimarannasta turvallisuusasiakirja (KuTuL 7 §). Turvallisuusasiakirja on palveluntarjoajan kirjallinen selvitys siitä, miten uimarannalla käytännössä varmistetaan asiakkaiden turvallisuus. Turvallisuusasiakirjassa pitää ottaa huomioon kaikki uimarannalla olevat toiminnot. Muista uimarannalla tarjottavista palveluista pitää tarvittaessa laatia erillinen turvallisuusasiakirja, jonka laatimisesta vastaa kyseisen palvelun tarjoaja. 

Tukes on laatinut turvallisuusasiakirjan laatimisen avuksi asiakirjapohjan. Turvallisuusasiakirjan laatimisessa kannattaa ottaa huomioon tässä ohjeessa kuvattuja asioita.

Jos yhdellä palveluntarjoajalla on hallinnassaan useita eri uimarantoja, yhteen turvallisuusasiakirjaan voi koota useamman eri uimarannan tiedot, kunhan jokaisen rannan erityispiirteet tulevat turvallisuusasiakirjassa riittävästi huomioiduksi.

5. Vaarojen tunnistaminen

Palveluntarjoajan pitää tunnistaa uimarannan käyttöön liittyvät vaarat (KuTuL 5 §). Vaarojen tunnistaminen on olennainen osa turvallisuusasiakirjan laatimista ja päivittämistä. Tunnistettujen vaarojen riittävän yksityiskohtaisen kuvauksen lisäksi turvallisuusasiakirjassa pitää kuvata ne toimenpiteet, joihin on jo ryhdytty tunnistettujen vaarojen torjumiseksi sekä suunnitelma turvallisuuden jatkuvaksi parantamiseksi.

Uimarannan vaarojen tunnistamisessa tulee ottaa huomioon tämän ohjeen muiden kohtien lisäksi seuraavat asiat:

• Mikä on uimarannan käyttäjien lukumäärä?
• Mikä on uimarannan asiakasprofiili: esim. käykö uimarannalla erityisryhmiä tai paljon ulkomaalaisia käyttäjiä, mikä on käyttäjien uimataito tai toimintakunto?
• Mitkä ovat uimarannan ominaispiirteet: esim. rantaviivan pituus, syvyysprofiili, veden kirkkaus, virtaukset, laiva- tai veneväylät (ks. tarkemmin kohta 6)?
• Millaisia vetovoimatekijöitä uimarannalla on: esim. leikkivälineitä, kioski, lähistöllä paljon asutusta tai yleisötapahtumia?
• Millaisia rakenteita uimarannalla on: esim. pukuhuonerakennus, muut rakennukset, laituri, uimaportaat, hyppypaikka ja näiden kunto?
• Millaisia palveluita rannalle tai sen välittömään läheisyyteen on järjestetty: esim. välinevuokraus, ohjattu vesillä liikkuminen, uimakoulu, sauna tai lyhytaikaisesti tarjolla olevat palvelut?
• Millaista on rannan ilta- ja viikonloppukäyttö: esim. onko uimarannalla paljon ilkivaltaa, riskikäyttäytymistä tai järjestyshäiriöitä?
• Miten uimarannan sijainti vaikuttaa turvallisuuteen: esim. avunsaannin viivästyminen?
• Miten uimarannan kulkutiet ja liikenne on järjestetty: esim. pysäköintialueet, kevyen liikenteen väylät tai huoltoajo?
• Onko uimarannalla eläimiin liittyviä vaaroja: esim. punkit, käärmeet tai linnut?

Vaarojen tunnistamisessa tulee kuvata juuri kyseisen uimarannan kannalta olennaisia vaaroja sillä tavalla ja tarkkuudella kuin vaarat oikeasti esiintyvät. Vaarojen tunnistamisessa ja kuvaamisessa voi käyttää apuna esim. Tukesin verkkosivuilta löytyviä lomakkeita.

6. Uimarannan tarkastukset ja mittaukset

6.1 Vesialueen kartoittaminen

Tärkeä osa vaarojen tunnistamista on vesialueen ominaispiirteiden ja vaarallisten kohtien tunnistaminen. Vesialueen kartoittaminen rantaa perustettaessa ja muutostöiden jälkeen auttaa palveluntarjoajaa määrittämään turvallisen uintialueen rajat ja kohdentamaan tarkastuksia jatkossa oikeisiin kohtiin. Vesialueen kartoittaminen tarkoittaa esim. pohjan tutkimista kävelemällä uintisyvyyteen asti, rannan syvyysprofiilin määrittämistä ja erityisen vaarallisten kohtien tunnistamista (esim. äkkisyvät kohdat, isot vedenalaiset kivet, virtaukset, veneliikenne). Samalla kannattaa mitata rannan keskeisten kiintopisteiden väliset etäisyydet ja merkitä ne rantavalvojien avuksi karttaan. Tällaisia kiintopisteitä ovat esim. laiturit, poijut, pinnan yläpuoliset isot kivet tai paikantamiseen soveltuvat isot puut.

6.2 Uimiseen tarkoitetun vesialueen rajaaminen

Palveluntarjoajan tulee arvioida tarve uintialueen rajaamiseen ja merkitsemiseen vaarojen tunnistamisen perusteella ja kirjata arviointi turvallisuusasiakirjaan. Uintialueen rajaaminen poijuilla tai rataköysillä lisää uimareiden turvallisuutta ja helpottaa rantavalvontaa. Uintialueen rajaaminen on erityisen tärkeää sellaisilla uimarannoilla, joilla on voimakkaita virtauksia, äkkisyviä kohtia tai vilkasta veneliikennettä. Pienille lapsille voi tarvittaessa rajata köysin tai laiturirakenteella kahlailualueen, jossa on tasainen hiekkapohja ja jonka veden syvyys on enintään 0,5 m. 

Poijuja voidaan käyttää myös määrämittaisten ratalinjojen merkitsemiseen, ja niillä voidaan ohjata rannan käyttäjiä uimaan rannan suuntaisesti valvotulla alueella. Poijut helpottavat rantavalvojien työtä, kun he pystyvät paremmin arvioimaan välimatkat ja käyttämään poijuja kiintopisteinä hukkuneen merkkaamiseen. Poijujen numerointi tai eriväristen poijujen käyttäminen helpottavat veteen vajonneen ihmisen paikannusta ja pelastustoimenpiteiden kohdentamista. 

Palveluntarjoajan tulee varata ja tarvittaessa merkitä uimarannalla tarjottaville palveluille oma alueensa niin, että palveluiden käyttö ei vaaranna uimareiden turvallisuutta.

6.3 Uimarannan jatkuvat tarkastukset

Palveluntarjoajan tulee tarkastaa uintialueet, ranta-alueet, opasteet, rakenteet ja muut rannan toiminnot ennen uintikauden alkua ja säännöllisin väliajoin uintikauden aikana. Palveluntarjoajan pitää määrittää uimarannalle tarkastuskäytännöt ja tarkastusvälit, perustuen esim. vaarojen tunnistamiseen, tarjottuihin palveluihin, rannan käyttöasteeseen ja ilkivallan määrään. Mitä suositumpi ja monipuolisempi uimaranta on sitä tarkemmin ja useammin tarkastukset pitää tehdä. Jos uimarannalla on useita eri palveluntarjoaja, pitää sopia myös siitä, kuka tarkastukset käytännössä tekee.

Uinti- ja hyppyalueet pitää tarkastaa vedessä kävellen, naaraamalla tai syvissä kohdissa sukeltamalla sen varmistamiseksi, että veden syvyys on riittävä eikä veden pohjassa ole vaaraa aiheuttavia esineitä. Tarkastukseen kuuluu lisäksi rannan hiekka-alueen tarkastaminen ja vaarallisten esineiden poistaminen.

Kuluttajaturvallisuuslaissa ei ole erikseen määritelty uintikautta, joten palveluntarjoajan on itse arvioitava, milloin uimarannalla on käyttäjiä ja ajoitettava vuosittaiset tarkastukset sen mukaan. Tarkastuksia on tarvittaessa lisättävä esim. sellaisten tapahtumien jälkeen, joissa arvellaan uintialueelle joutuneen sinne kuulumattomia esineitä.

Kaikista uimarannan mittauksista ja tarkastuksista on hyvä pitää kirjaa. Tarkastusten havaintoja pitää hyödyntää turvallisuuden parantamisessa ja esim. vaarojen tunnistamisen päivittämisessä ja uusien turvallisuustoimenpiteiden suunnittelussa.

6.4 Hyppypaikkojen veden syvyys

Uimarannalla voi olla hyppytorni tai -paikka. Se tulee sijoittaa niin, että hyppiminen ei vaaranna hyppääjien omaa tai uimarannan muiden käyttäjien turvallisuutta. Palveluntarjoajan on varmistuttava siitä, että vettä on hyppypaikalla aina riittävästi. 

Turvallinen veden syvyys riippuu siitä, kuinka korkealla hyppytaso on. Hyppytason korkeus mitataan veden pinnasta ylöspäin. Ohjeellisia vähimmäisarvoja turvallisista veden syvyyksistä hyppypaikoilla on esitetty seuraavassa taulukossa. Arvojen tukena on käytetty uimahallien hyppypaikkoihin sovellettavaa standardia SFS-EN 13451-10 huomioiden luonnonvesien ominaispiirteet (esim. veden korkeuden luontainen vaihtelu):

Taulukko 1. Veden vähimmäissyvyys uimarannan hyppypaikoilla

Lisäksi 1-3 metrin korkeudella olevien ponnahduslautojen kohdalla vettä on oltava noin 4 metriä.

Jos laiturin tai muun suunnilleen veden pinnan tuntumassa olevan tason ympärillä veden syvyys on vähemmän kuin 2 metriä, tulee veteen sukeltaminen pää edellä kieltää. Kiellon tulee olla selkeästi näkyvillä siinä kohdassa, jossa hyppääminen on kiellettyä (esim. laiturilla).

Veteen voi hypätä jalat edellä turvallisesti veden pinnan tasolla olevalta hyppytasolta, vaikka vettä olisi alle 2 metriä. Veteen hyppäämistä jalat edellä on hyvä päästä harjoittelemaan uimarannalla, koska se on tärkeä osa uimataitoa. Palveluntarjoajan tulee kuitenkin vaarojen tunnistamisen perusteella arvioida, onko uimarannalla sellaisia kohtia, joissa hyppääminen on kokonaan kiellettävä hyppytavasta riippumatta. Tällaisia vaaroja voivat olla esim. laiturin lähistöllä olevat vedenalaiset kivet ja louhikkoinen tai kallioinen pohja.

Palveluntarjoajan tulee seurata veden korkeuden vaihtelua hyppypaikoilla ja suunnitella veden syvyyden mittaukset kunkin uimarannan erityispiirteiden mukaan. Veden syvyyden vaihteluun vaikuttavat esim. pohjan maa-aineksen laatu (esim. lieju, savi, kallio, hiekka, kivikko) ja maan kulkeutuminen virtausten mukana tai ruoppaustöiden seurauksena. Suositeltavaa on mitata hyppypaikkojen veden syvyys uimakauden aluksi ja tarvittaessa kauden aikana ja samalla tarkistaa, että veden pohjassa ei ole vaaraa aiheuttavia esineitä (ks. tarkemmin kohta 6.3).

Erityisen tärkeää on huolehtia siitä, että uutta uimarantaa tai hyppytornia suunniteltaessa ja rakennettaessa ja vanhojen hyppytornien muutostöissä varmistetaan, että hyppytornin edustalla olevan hyppyalueen ohjeelliset veden syvyydet täyttyvät riittävän laajalla alueella.

6.5 Rakenteiden kunto ja tarkastukset

Uimarannan rakenteita ovat esim. opasteet ja ilmoitustaulut, laiturit, leikki- ja kuntoiluvälineet, liukumäet, pukutilat sekä muut rakennelmat. Uimarannan rakenteista ei saa aiheutua vaaraa (KuTuL 5 §). Palveluntarjoajan pitää seurata uimarannan rakenteiden käyttöä ja kuntoa ja pidettävä rakenteista huolto- ja tarkastuspäiväkirjaa. Riittävät tarkastusvälit on määritettävä esim. asiakasmäärän, rakennelmien kunnon ja ilkivallan perusteella. Viat on korjattava, ja vaarallisiksi muuttuneet rakenteet on poistettava. Tarkastus- ja kunnossapitokäytännöt kuvataan turvallisuusasiakirjassa.

Jos jotain rakennetta ei ole turvallista käyttää tiettynä aikana, esimerkiksi korjaustöiden vuoksi tai rannan valvotun ajan tai uintikauden ulkopuolella, sen käyttö tulee kieltää selkeästi, esim. hyvin erottuvalla rakenteeseen kiinnitetyllä kieltokyltillä ja pääsyä rajoittavalla puomilla. Pelkkä opastetaululle laitettu ilmoitus laiturin, hyppytornin, liukumäen tai muun rakennelman käyttökiellosta ei riitä.

7. Rantavalvonta

7.1 Valvontatarpeen arviointi

Rantavalvonnan tarpeen riskiperusteinen arviointi on osa palveluntarjoajan huolellisuusvelvollisuutta (KuTuL 5 §). Korkeariskisille ja kävijämääriltään suurille uimarannoille pitää järjestää rantavalvonta uintikauden ajaksi. Palveluntarjoajan tulee kuvata ja perustella uimarannan rantavalvontatarpeen arviointi turvallisuusasiakirjassa.

Rantavalvonnan tarvetta lisäävät esimerkiksi suuri kävijämäärä, erityiset käyttäjäryhmät, hyppytorni tai muu hyppypaikka, äkkisyvä ranta tai rannalla olevat leikkivälineet. Myös esimerkiksi rannan tuntumassa järjestettävät tapahtumat tai uimarannalle tuotu vesitemppurata voivat aiheuttaa lisääntynyttä valvonnan tarvetta, mihin palveluntarjoajan tulee reagoida.

Tukesin rantavalvontatyökalu on apuväline uimarantojen valvontatarpeen arviointiin. Työkalun tarkoituksena on auttaa kuntia ja muita rantojen ylläpitäjiä tunnistamaan ne uimarannat, joille tulisi vakavasti harkita uinninvalvonnan järjestämistä: https://tukes.fi/rantavalvontatyokalu.

7.2 Rantavalvojien lukumäärä ja työnkuva 

Rantavalvojien tärkein tehtävä on asiakasturvallisuuden ylläpitäminen uimarannalla. Siihen kuuluvat asiakkaiden opastaminen, turvallisuustilanteen jatkuva seuranta, vaaratilanteiden ennaltaehkäiseminen ja puuttuminen vaaralliseen käyttäytymiseen sekä tehokas toiminta hätätilanteissa. 

Palveluntarjoajan tulee huolehtia siitä, että rantavalvojat voivat keskittyä aina ensisijaisesti uintiturvallisuuden valvontaan. Tämä on syytä huomioida sekä rantavalvojien lukumäärän arvioinnissa että tehtävänkuvan määrittelyssä. 

Rantavalvojilla voi olla hiljaisina aikoina valvontatyön rinnalla muitakin pienimuotoisia tehtäviä (esim. rannan siisteydestä huolehtiminen), mutta nämä tehtävät eivät saa haitata uintiturvallisuuden valvontaa.

Rantavalvojien on oltava täysi-ikäisiä. Alaikäiset henkilöt voivat työskennellä kokeneiden täysi-ikäisten rantavalvojien apuna, mutta heillä ei voi olla vastuuta uimareiden turvallisuuden varmistamisesta ja pelastustehtävistä.

Palveluntarjoajan pitää määrittää rantavalvojien määrä ja työaika uimarannan vaarojen tunnistamisen ja rannan suosituimpien käyttöaikojen perusteella. Hyvä käytäntö on, että rantavalvojat työskentelevät pareittain. Valvojien tauot on järjestettävä niin, että valvonta ei häiriinny. Uimarannan valvonnasta ja valvonta-ajoista on hyvä tiedottaa käyttäjiä esimerkiksi rannan ilmoitustaululla ja uimarannan ylläpitäjän verkkosivuilla. Myös valvonnan keskeytyksestä tai valvonta-ajan muutoksista on syytä tiedottaa.

Pitkillä tai useaan eri osaan jakautuvilla rannoilla rantavalvonta voidaan rajoittaa koskemaan vain osaa rannasta. Valvottu alue voidaan merkitä esim. punakeltaisilla lipuilla, ja siitä kannattaa tiedottaa rannan käyttäjiä esim. ilmoitustauluilla.

Rantavalvojien työhön kuuluu osaamisen kertaaminen ja jatkuva harjoittelu. Rannan hiljaisia hetkiä kannattaa hyödyntää esim. yhteistoiminnan, simuloitujen hätätilanteiden tai vesipelastamisen harjoitteluun.

7.3 Rantavalvojan osaamisvaatimukset

Rantavalvojan tulee olla vesipelastustaitoinen ja kyetä pelastamaan asiakas siinä kohteessa, jossa hän työskentelee. Hänen tulee pystyä pelastamaan asiakas kohteen haastavimmasta paikasta.

Vesipelastustaitoa on kuvattu Tukesin verkkosivuilla. Lisäksi rantavalvojan tulee ymmärtää ennaltaehkäisevän turvallisuustyön (asiakkaiden opastus ja riskikäyttäytymiseen puuttuminen) sekä asiakaspalvelutaitojen merkityksen asiakasturvallisuudelle. Rantavalvojan tulee kyetä ottamaan johtovastuu hukkumistilanteissa, jotka edellyttävät nopeaa vesietsintäketjun organisointia.

Riittävän rantavalvojan osaamisen voi saada esimerkiksi rantapelastajakurssilla tai kansainvälisellä hengenpelastajakurssilla. Näiden kurssien osaamisvaatimuksia voi hyödyntää myös rantavalvojilta edellytettävän osaamisen määrittämisessä. Tarvittaessa palveluntarjoajan on hyvä varmistua rantavalvojan pätevyydestä käytännössä esim. näyttökokeen avulla tai niin, että henkilö työskentelee ensin kokeneempien rantavalvojien mukana avustavissa tehtävissä.

Palveluntarjoajan tulee kuvata rantavalvojilta vaadittava osaaminen sekä käytännöt osaamisen ylläpitämiseksi uimarannan turvallisuusasiakirjaan.

Palveluntarjoajan tulee tarvittaessa kouluttaa rantavalvojat tehtäväänsä sekä perehdyttää heidät kyseisen uimarannan vaaratekijöihin, vesialueeseen, turvallisuuskäytäntöihin ja muihin erityispiirteisiin.

8. Uimarannan pelastusvälineet ja rantavalvojan varusteet

Palveluntarjoajan tulee kirjata turvallisuusasiakirjaan uimarannan pelastusvälineet ja rantavalvojien käytössä olevat varusteet sekä niiden kunnossapitokäytännöt. 

Uimarannalla pitää olla pelastusväline. Vähimmäisvaatimuksena on näkyvälle paikalle veden läheisyyteen sijoitettu käyttökunnossa oleva pelastusrengas, heittoliina tai vastaava pelastusväline. Pelastusvälineitä on oltava rannalla tunnistettuihin vaaroihin nähden sopivissa kohdissa, tarpeeksi ja riittävän tiheästi.

Rantavalvojille on suositeltavaa järjestää valvotuille uimarannoille valvontapaikka, esim. katettu valvomo sekä pelastuslauta. Rantavalvojilla tulee olla selkeästi muusta väkijoukosta erottuva vaatetus, esim. keltapunainen asu, jossa on merkintä rantavalvonnasta. Rantavalvojilla tulee olla käytössään ensiapuvälineet. Lisäksi palveluntarjoaja voi määrittää uimarannalle vain rantavalvojien käyttöön tarkoitettuja pelastusvälineitä (esim. pelastuslauta) sekä muita rantavalvojien työn laadun ja työssä jaksamisen kannalta tarvittavia välineitä.

9. Tietojen antaminen asiakkaalle 

Uimarannan palveluntarjoajan tulee antaa rannan käyttäjille kaikki turvallisuuden kannalta olennaiset tiedot rannan turvallisesta käytöstä (KuTuL 9 §). Turvallisuustietoja voi antaa esimerkiksi verkkosivuilla, ilmoitustaululla sekä uimarannan rakenteisiin kiinnitetyillä opasteilla, kielloilla ja muilla merkinnöillä. Palveluntarjoajan pitää selvittää turvallisuusasiakirjassa, mitä tietoja ja miten osallistujille annetaan. Kattava vaarojen tunnistaminen ja uimarannan erityispiirteiden ja käyttäjäryhmien hyvä tunteminen luovat perustan rannan käyttäjille annettavien tietojen ja tiedonantotapojen suunnittelulle.

Jokaisella uimarannalla tulee olla ilmoitustaulu, josta käy ilmi uimarannan nimi, osoite- ja sijaintitiedot, uimarannan ylläpitäjän yhteystiedot, ohjeet avun hälyttämiseksi ja turvallisuuspuutteiden ilmoittamiseksi ylläpitäjälle, sekä tiedot mahdollisesta rantavalvonnasta (esim. valvonta-ajat sekä valvotun alueen rajaus).

Hyvä käytäntö on liittää ilmoitustauluun kartta uimaranta-alueesta, johon on merkattu vesialueen syvyystiedot sekä tärkeät kohteet rannalla.

10. Onnettomuuskirjapito ja onnettomuusilmoitukset

Uimarannan ylläpitäjän täytyy pitää kirjaa palvelussa tapahtuneista läheltä piti -tilanteista ja onnettomuuksista (KuTuL 5 §). Rannan ylläpitäjä voi toteuttaa onnettomuuskirjanpidon parhaaksi katsomallaan tavalla. Uimarannan ilmoitustaululle kannattaa lisätä rannan käyttäjille ohjeet siitä, mihin turvallisuushavainnoista ja vaaratilanteista voi ilmoittaa. Kerättyä tietoa pitää käyttää hyödyksi palvelun turvallisuuden parantamisessa (esim. suunnittelemalla toimenpiteitä samantyyppisenä tai jatkuvasti samassa paikassa toistuvien läheltä piti -tilanteiden estämiseksi). Lisätietoja ja esimerkinomainen Excel-lomake onnettomuuskirjanpidon toteuttamiseksi löytyy Tukesin verkkosivuilta. 

Vakavat onnettomuudet ja läheltä -tilanteet tulee ilmoittaa Tukesiin (esim. hukkuminen tai vaativa veden alle joutuneen uimarin pelastaminen). Ilmoittaminen on palveluntarjoajaa koskeva lakisääteinen velvollisuus (KuTuL 8 §). Turvallisuusasiakirjassa tulee kuvata, miten ilmoitus tehdään ja kenen vastuulla sen tekeminen on. Tukesin verkkosivuilla on ohjeistusta, milloin ilmoitus tulee tehdä. Ilmoituksen voi tehdään sähköisesti Tukesin verkkosivulla tai sähköpostilla: [email protected].

Lisätietoja

Tukesin asiantuntijoiden yhteystiedot palvelutyypeittäin löytyvät Tukesin verkkosivuilta.